Siirry sisältöön

Apurahat vuonna 2021

Myönsimme kaikkiaan 550 000 euroa apurahoja yhteensä 20 tutkijalle tai tutkimusryhmälle.

Toisen kaksivuotisista 110 000 euron suurapurahoista sai professori, LT Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopistosta ja toisen professori, LT Jussi Pihlajamäki Itä-Suomen yliopistosta.

Pietiläisen tutkimusryhmä tutkii apurahallamme rasvakudoksen mitokondrioiden vajaatoimintaa sekä lihavuuden ja ikääntymisen aiheuttamaa insuliiniresistenssiä. Pihlajamäen ryhmän apuraha kohdentuu digitaaliseen interventioon tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä.

Kaksivuotiset 55 000 euron apurahamme saivat filosofian tohtori, dosentti Maria Lindahl sekä psykologian tohtori Katri Räikkönen Helsingin yliopistosta.

Suurapurahamme hakuehtoja oli tänä vuonna uudistettu, mikä näkyi lisääntyneenä suurapurahan hakijoiden määränä sekä myönnetyissä apurahasummissa.

Tyypin 2 diabeteksen tutkimus kiinnosti eniten

Hakemuksia saimme 73 kappaletta. Niistä 50 kohdistui tyypin 2 diabeteksen tutkimukseen, 29 tyypin 1 diabeteksen tutkimukseen, 6 raskausdiabeteksen tutkimukseen ja 7 muuhun diabetestutkimukseen. Yksi hakemus voi liittyä useampaan kuin yhteen diabetestyyppiin.

Eniten hakemuksia olivat laatineet Turun yliopistossa työskentelevät diabetestutkijat, 26 % kaikista hakemuksista. Seuraavaksi eniten saimme hakemuksia Helsingin yliopistosta (20,5 %), Tampereen yliopistosta (13,7 %) ja Itä-Suomen yliopistosta (11,0 %).

Kaikkiaan apurahojamme haettiin tänä vuonna noin 2,7 miljoonan euron arvosta, mikä oli likimain yhtä paljon kuin edellisvuonna.

Kaksivuotiset hankeapurahat 110 000 euroa

Pietiläinen Kirsi, LT, ETM, professori, Helsingin yliopisto

Rasvakudoksen mitokondrioiden vajaatoiminta ja tulehduksen aktivoituminen mekanismina lihavuuden ja ikääntymisen aiheuttamalle insuliiniresistenssille

Pihlajamäki Jussi, LT, professori, Itä-Suomen yliopisto

Digitaalisen intervention kohdentaminen tyypin 2 diabeteksen ehkäisyssä

Kaksivuotiset hankeapurahat 55 000 euroa

Lindahl Maria, FT, dosentti, Helsingin yliopisto

MANF-kasvutekijän tutkiminen beetasolujen ER-stressin säätelijänä diabeteksessa

Räikkönen Katri, PsT, Helsingin yliopisto

Uni, kortisoli ja raskausdiabetes – yhteydet ja merkitys lapsen neurokehitykselle

Yksivuotiset hankeapurahat, 10 000 – 27 000 euroa

Viiri Keijo, FT, dosentti, Tampereen yliopisto, 27 000 e

Solun F-aktiinitukirankaa leikkaavien proteiinien rooli veren sokeritasapainon säätelyssä

Viirin tutkimusryhmän saamasta apurahasta myönnettiin henkilökohtainen apuraha: Diaz Laura Martin 8 kk, 16 400 e

Almeida-Souza Leonardo, FT, Helsingin yliopisto, 25 000 e

Tutkitaan, miten muuntunut FCHSD2-proteiinin toiminta johtaa tyypin 2 diabeteksen syntyyn

Almeida-Souzan työryhmän hankeapurahasta myönnettiin henkilökohtainen apuraha: Almeida-Souza Leonardo 12 kk, 25 000 e

Karaman Sinem, FT, dosentti, Helsingin yliopisto ja Wihurin tutkimuslaitos, 26 350 e

Verisuonten toimintahäiriöitä ja hiussuonten menetystä laukaisevat tekijät diabeteksessa

Toivola Diana, FT, dosentti, Åbo Akademi, 26 000 e

Beetasoluihin ja diabetekseen liittyvät uudet suojamekanismit ja geenimuutokset

Toivolan tutkimusryhmän samasta hankeapurahasta myönnettiin henkilökohtaiset apurahat: väitöskirjatutkija 3 kk, 6 150 e, opiskelija (kesätyö) 3 kk, 4 950 e

Immonen Heidi, LT, Turun yliopisto, 10 000 e

Tyypin 2 diabeteksen ehkäisy raskausdiabeteksen sairastaneilla naisilla: LIRAGEST-tutkimus

Ollila Meri-Maija, LT, Oulun yliopisto, 15 250 e

Uusia näkökulmia tyypin 2 diabetekseen munasarjojen monirakkulaoireyhtymää sairastavilla naisilla

Henkilökohtaiset työskentelyapurahat 6 000 – 10 000 euroa

Rempelou-Rebelos Eleni, LT, FT, Turun yliopisto, PET-keskus, 10 000 e

Insuliiniresistenssin ja aivojen tulehduksen tutkimus ihmisillä positroniemissiotomografiaa käyttäen

Starskaia Inna, FM, Turun yliopisto, 10 000 e

Tyypin 1 diabetekseen johtavan immuunivasteen tarkasta analyysistä valoa taudin heterogeenisyyteen

Ibrahim Hazem, FM, Helsingin yliopisto, 6 000 e

Ihmisen monikykyisten kantasolujen käyttö diabeteksen tautimallinnuksessa

Hirvonen Karoliina, FM, Turun yliopisto, 8 200 e

Tyypin 1 diabeteksen ennustaminen ja tautia aiheuttavien mekanismien tutkiminen kvantitatiivisen proteomiikan avulla

Pekkarinen Laura, LL, EL, Turun yliopisto, PET-keskus, 10 000 e

Aivojen ja perifeerisen kudoksen insuliiniherkkyys sekä valkoisen ja ruskean rasvakudoksen tyypin 1 kannabinoidireseptorien määrä nuorilla,
lihavuuden ja tyypin 2 diabeteksen suhteen pienen ja suuren riskin
henkilöillä

Koivuniemi Ella, FM, Turun yliopisto, 10 000 e

Tehokasta tukea mobiilisti? E-terveyssovellukset terveyttä edistävien elintapojen ja raskausdiabeteksen omahoidon tukemisessa.

Kuusela Salla, LL, Oulun yliopisto, 8 200 e

Suvussa esiintyvä diabetes tyypin 1 diabeteksen riskitekijänä lapsilla

Honka Miikka, FT, Turun yliopisto, PET-keskus, 9 800 e

Aineenvaihdunnallisen terveyden ennustaminen toiminnallisen kuvantamisen ja omiikkamenetelmien avulla

Ojala Ronja, LK, Turun yliopisto, PET-keskus, 10 000 e

Liikuntaharjoittelun vaikutukset luuytimen aineenvaihduntaan terveillä ja insuliiniresistenteillä

Pironetti Riina, LL, Tampereen yliopisto, 8 200 e

Tyypin 1 diabetesta sairastavien lasten psykososiaaliset ja sosioekonomiset taustat ja niiden vaikutus verensokeritasapainoon