Suomalainen diabetestutkimus on äärimmäisen korkeatasoista. Täällä tehtävä tutkimus kertoo myös tutkijoiden peräänantamattomuudesta ja vahvasta halusta ratkaista diabeteksen salaisuus, esimerkiksi tyypin 1 diabetesta tutkivat DIPP- ja FinnDiane-hankkeet ovat käynnistyneet jo 1990-luvulla. Diabetestutkimussäätiön myöntämien apurahojen tavoitteena on mahdollistaa tutkimuksen jatkuvuus, ja auttaa tutkijoita kohti läpimurtoja.
Tyypin 1 diabetes on Suomessa väkilukuun suhteutettuna yleisempää kuin missään muualla maailmassa. Tyypin 2 diabetes on yksi kansansairauksistamme. Yhteensä diabetes on noin puolella miljoonalla suomalaisella.
Uutisia diabetestutkimuksesta Suomessa julkaistut tutkimusuutiset kertovat suomalaisen diabetestutkimuksen etenemisestä. Useita näistä hankkeista on tuettu myöntämillämme apurahoilla. Vuosi 2023 Uutta näyttöä ravitsemuksen yhteydestä tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, Tampereen yliopisto (julkaistu 22.5.2023)…