Nobelin palkinto annettiin kahdelle – mutta jaettiin neljän kesken

Vasta keksityllä insuliinilla saavutetut hoitotulokset tekivät kuitenkin vaikutuksen niin sanottuihin tavallisiin ihmisiin, ja myös kansainvälisesti arvostettuihin diabetologeihin. Yksi heistä oli arvostetun Joslinin diabetesklinikan perustaja Elliot P. Joslin, joka kirjoitti myöhemmin: ”Jouluun 1922 mennessä olin nähnyt niin monen lähes nousevan kuolleista, että näkemääni voi verrata profeetta Hesekielin näkyyn laaksossa, joka oli täynnä rutikuivia luita.”

Myös lääketeollisuuden kiinnostus heräsi nopeasti, ja Eli Lilly solmi Toronton yliopiston kanssa ensimmäisen sopimuksen insuliinin kaupallisesti valmistuksesta. Vuoden 1923 alkupuolella lähes kaikki insuliini valmistettiin kahdessa paikassa: valmistajia olivat Yhdysvalloissa Eli Lilly ja Kanadassa Connaught Laboratories.

James Collip ja Charles Best jättivät ensimmäisen hakemuksen insuliinin patentoimiseksi jo kesällä 1922. Frederick Banting ei olisi halunnut nimeään yhdistettäväksi patenttiin – tuohon aikaan yliopistotutkijoita ei ylipäänsä kannustettu saavutustensa patentoimiseen – mutta myöntyi, ja 18.9.1922 patentti rekisteröitiin Kanadassa. Joulukuun 19. päivä Banting, Best ja Collip myivät patenttinsa Toronton yliopistolle vain yhdellä dollarilla.

Kroghit toivat insuliinin Pohjoismaihin

Pohjoismaihin insuliinin valmistus löysi tiensä tanskalaisten huippututkijoiden August ja Marie Kroghin kiinnostuksen ansiosta. August Krogh oli professori ja Marie Krogh oli diabeetikoita hoitava lääkäri, mutta sairasti myös itse tyypin 1 diabetesta (ja salasi sairauden jopa omilta lapsiltaan aina kuolemaansa asti).

Kroghin pariskunta vieraili John MacLeodin luona Torontossa marraskuussa 1922, ja solmi sopimuksen insuliinin valmistuksen aloittamisesta Tanskassa. Vuonna 1923 August Krogh perusti yhdessä Hans Christian Hagedornin kanssa nykyisen NovoNordiskin.

Kroghit tapasivat Kanadan matkallaan myös muita insuliinin keksijöitä, mikä myötävaikutti siihen, että August Krogh, itsekin lääketieteen Nobelilla palkittu tutkija, kirjoitti Nobel-komitealle kirjeen tammikuussa 1923. Siinä hän esitti Nobelin palkinnon myöntämistä Bantingille ja MacLeodille seuraavasti: ”… keksintö on epäilemättä Bantingin ansiosta. Hän on nuori ja ilmeisesti erittäin lahjakas mies. Hän ei kuitenkaan olisi voinut suorittaa tutkimuksiaan, eillei professori MacLeod olisi valvonut niitä alusta alkaen ja kaikissa vaiheissa. ”

Palkinnon saajat eivät olleet puheväleissä

Lokakuun 25. päivä vuonna 1923 Banting ja MacLeod palkittiin keksinnöstään Nobelin palkinnolla. Ajoitus oli erityinen, lääketieteen Nobelin palkintoa ei aiemmin oltu myönnetty keksinnölle, joka oli tehty vasta palkitsemista edeltävänä vuonna. Ja oli äärimmäisen harvinaista, että tutkijat saivat palkinnon heti kun heidät oli ensimmäisen kerran nimetty mahdollisiksi palkinnon saajiksi.

Se, miksi juuri Banting ja MacLeod palkittiin, ja Charles Best ja James Collip sivuutettiin, herätti ristiriitaisia tunteita. Myöskään palkinnon saajat itse eivät olleet tyytyväisiä komitean ratkaisuun: he eivät palkinnon saadessaan olleet puheväleissä, ja Banting jakoi palkintonsa Bestin ja MacLeod Collipin kanssa.

Nobel-komitean palkitsemien miesten kohtalo oli menehtyä ennen aikojaan: Banting kuoli lento-onnettomuudessa vuonna 1941, ja Kanadasta kotimaahansa Skotlantiin palannut MacLeod jo vuonna 1935. Sen sijaan Best toimi vielä vuosikymmeniä, aina kuolemaansa asti vuoteen 1978 saakka opettajana ja tutkijana Toronton yliopistossa, ja Collipista tuli merkittävä endokrinologian tutkija, joka työskenteli dekaanina Ontarion yliopistossa ja kuoli vuonna 1965.

Kiitos mielenkiinnostasi. Kun haluat palata koko tarinaan, lue tiivistelmä vuosien 1920-1923 tapahtumista täältä.