Uutisia diabetestutkimuksesta
Suomessa julkaistut tutkimusuutiset kertovat suomalaisen diabetestutkimuksen etenemisestä. Useita näistä hankkeista on tuettu myöntämillämme apurahoilla.
Vuosi 2024
Suosituksia suurempien D-vitamiiniannosten käyttö viiden vuoden ajan ei vaikuttanut tyypin 2 diabeteksen ilmaantumiseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (julkaistu 3.12.2024)
Väitös: T-soluissa havaittiin muutoksia tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (3.12.2024)
Väitös: Tyypin 1 diabeteksen sukuhistorian yhteys autoimmuniteettiin ja diabeteksen kehittymiseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Oulun yliopisto (29.11.2024)
Aorttaläpän ahtaumalla havaittiin yhteys insuliiniresistenssiin – uusi tieto voi auttaa kehittämään hoitoa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (28.11.2024)
Väitös: Uutta tietoa sepelvaltimotautiin ja diabetekseen liittyvän geneettisen riskialueen vaikutusmekanismeista(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (12.11.2024)
Painonhallinta tärkeää jo raskautta suunniteltaessa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Helsingin yliopisto (24.10.2024)
Äidin alkuraskauden aineenvaihdunta eroaa raskausdiabeteksen alatyypeissä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), HUS (14.10.2024)
Väitös: Istumisen vähentämisestä ja kevyenkin liikkumisen lisäämisestä voi olla hyötyä energia-aineenvaihdunnalle(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Turun yliopisto (25.9.2024)
Väitös: Perusterveydenhuollon liikuntaneuvonta paransi tyypin 2 diabeteksen hoitotasapainoa ja vähensi hoitokäyntejä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (16.9.2024)
Jatkuvan glukoosiseurannan käyttö osoittautui kustannusvaikuttavaksi(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (19.8.2024)
Väitös: Yleiset kolesterolilääkkeet ja diabeteslääke metformiini voivat pienentää riskiä kuolla eturauhassyöpään(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Tampereen yliopisto (13.8.2024)
Tyypin 2 diabetes on ehkäistävissä ruokavalion ja liikunnan keinoin myös henkilöillä, joilla on suuri geneettinen alttius sairastua(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (7.8.2024)
Tietyssä T-solutyypissä havaittiin muutoksia tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (11.7.2024)
Suomessa yleisemmällä geenimuunnoksella yhteys diabetekseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Helsingin yliopisto (3.7.2024)
Turun biotiedekeskuksen tutkijat löysivät uuden ihmisen T-solujen säätelijän(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Turun yliopisto (30.5.2024)
Syömishäiriöoireet yllättävän yleisiä insuliininpuutosdiabetesta sairastavilla(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (7.5.2024)
Diabetesta sairastavat nuoret hyötyivät ryhmämuotoisesta hyväksymis- ja omistautumisterapiainterventiosta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Jyväskylän yliopisto (3.5.2024)
Raskausdiabeteksen diagnostisia kriteerejä ei ole Suomessa syytä muuttaa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Oulun yliopisto (2.5.2024)
Pohjoismainen tutkimus: Hyvin ennenaikainen sekä yliaikainen syntymä suojaavat tyypin 1 diabetekselta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), THL (22.4.2024)
Diabeteslasten sokeriarvot pysyvät älypumpulla kurissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), HUS (11.4.2024)
Lapsuuden liikkumattomuus nostaa insuliinia ja kohottaa kakkostyypin diabetesriskiä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (julkaistu 9.4.2024)
Harva tyypin 2 diabetekseen sairastuneista onnistuu pudottamaan painoaan – painonnousu lisää merkittävästi komplikaatioiden riskiä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (4.4.2024)
Väitös: Tyypin 2 diabetes ja esidiabetes Varsinais-Suomen alueella – esiintyvyys, hoidon toteutuminen, liitännäissairauksien ilmaantuminen ja hoitokustannukset(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Turun yliopisto (3.4.2024)
Väitöstutkimukseen perustuva uutinen: Odottavan äidin huono ruokavalio voi altistaa sikiön sairauksille – uusi tutkimus perustelee kasvisten hyötyjä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), HS / Turun yliopisto (26.3.2024)
Väitös: Immuunivasteeseen vaikuttava nanoterapia edisti hapenpuutteesta kärsivän kudoksen korjautumista tyypin 2 diabeteksen eläinmallissa(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (20.3.2024)
Väitös: Metformiini raskausdiabeteksen hoidossa – pitkäaikaisvaikutukset lapseen 9 vuoden iässä insuliiniin verrattuna(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Turun yliopisto (1.3.2024)
Tyypin 2 diabetes jakautuu genetiikan perusteella kahdeksaan alaryhmään(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (23.2.2024)
Äidin synnytyksessä saamalla antibiootilla yhteys lapsen autoimmuunisairauksiin(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Oulun yliopisto (22.2.2024)
Tyypin 1 diabeteksen ehkäisyyn suunnattu enterovirusrokote läpäisi ensimmäisen ihmiskokeen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Tampereen yliopisto (20.2.2024)
Keski-iän insuliiniresistenssi ja Alzheimerin taudin riskigeeni lisäävät aivojen beeta-amyloidikuormaa vanhuusiässä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Turun yliopisto (29.1.2024)
Äidin ylipaino ja diabetes jälkeläisen synnynnäisen sydänvian riskitekijöinä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), useita tutkimuslaitoksia (26.1.2024)
Väitös: Hormonaalisen ehkäisyn metaboliset muutokset terveillä naisilla ja monirakkulaisessa munasarjaoireyhtymässä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Oulun yliopisto (26.1.2024)
Lihominen ja vyötärörasvan kertyminen aiheuttaa insuliiniresistenssiä ja nostaa tyypin 2 diabetesriskiä jo teini-iässä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Itä-Suomen yliopisto (15.1.2024)
Kaalin ja marjojen kulutus saattaa suojata lasta tyypin 1 diabetekselta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Tampereen yliopisto (8.1.2024)
Läpimurto suomalaistutkimuksessa: Raskausdiabeteksen geneettinen tausta paljastui(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Helsingin yliopisto (5.1.2024)
Vuosi 2023
- Uusi tutkimus tukee näyttöä, että tyypin 1 diabetes kehittyy eri lapsilla eri tavoin, Tampereen yliopisto (28.11.2023)
- Tutkijat löysivät yllättävän geenin, joka vaikuttaa ihmisen haiman kehitykseen, Helsingin yliopisto (julkaistu 17.11.2023)
- Enterovirusten tautiyhteyksien tunnistaminen ehkäisee pitkäaikaissairauksien syntymistä, Tampereen yliopisto (26.10.2023)
- Lihasten rasvapisarat ja niiden pintaproteiinit mahdollisena linkkinä liikunnan ja sen terveysvaikutusten välillä, Jyväskylän yliopisto (9.10.2023)
- Motivoivan haastattelun keinoin toteutettu elintapaohjaus vähentää masennusoireita diabeteksessa, Itä-Suomen yliopisto (5.10.2023)
- Alle 60-vuotiaiden tyypin 2 diabeteksen hoitotasapaino on keskimääräistä huonompi, (21.9.2023)
- Sairastumisikä vaikuttaa tyypin 2 diabeetikkojen elinajanodotteeseen, Itä-Suomen yliopisto (18.9.2023)
- Kliinisten riskitekijöiden ja alkuraskauden merkkiaineiden merkitys raskausdiabeteksen kehittymiselle: Suomalainen raskausdiabetestutkimus (FinnGeDi), Oulun yliopisto (12.9.2023)
- Väitöstutkimus: Raskaana olevien äitien lihavuus on yhteydessä muutoksiin matala-asteisessa tulehduksessa, aineenvaihdunnassa sekä suoliston mikrobistossa, Turun yliopisto (26.6.2023)
- Väitöstutkimus: Tyypin 1 diabetes on monimuotoinen sairaus, jossa tautipolkuja on useita, Turun yliopisto (5.6.2023)
- Raskauden aikaiset suoliston mikrobiston muutokset ennakoivat esidiabeteksen puhkeamista raskauden jälkeen, Turun yliopisto (2.6.2023)
- Uusi löytö: Geenisormenjälki, joka ennustaa tyypin 1 diabeteksen etenemistä, Turun yliopisto (29.5.2023)
- Uutta näyttöä ravitsemuksen yhteydestä tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, Tampereen yliopisto (22.5.2023)
- Jatkuvan glukoosiseurannan käyttöönotto vähentää merkittävästi akuutteja diabeteksen komplikaatioita, Itä-Suomen yliopisto (11.5.2023)
- Sakari FM Sakari Pöystin väitöstutkimus suolistomikrobiston epätasapainon yhteydestä tyypin 1 diabetekseen tarkastetaan 12.5.2023, Turun yliopisto (julkaistu 2.5.2023)
- Korkea munuaisten suodatusnopeus saattaa lisätä kuolemanriskiä, Itä-Suomen yliopisto (24.4.2023)
- Eläinproteiinipainotteiseen, runsaasti lihaa sisältävään ruokavalioon liittyy terveysriskejä, Itä-Suomen yliopisto (julkaistu 11.4.2023)
- Riski sairastua tyypin 2 diabetekseen ilmenee jo alkuraskauden verinäytteessä, Turun yliopisto (4.4.2023)
- Väitös: Toimiva vuorovaikutus on edellytys diabeetikon omahoidon onnistumiselle, Tampereen yliopisto (31.3.2023)
- Koronavirus ei todennäköisesti aiheuta tyypin 1 diabetesta, Helsingin yliopisto (julkaistu 22.3.2023)
- Edistyneet analyysimenetelmät ja aineistojen yhdistäminen tuovat uutta tietoa tyypin 1 diabeteksen riskitekijöistä, Tampereen yliopisto (15.3.2023)
- Monogeeninen diabetes tulee tunnistaa, sillä aina ei tarvita insuliinia, HUS (8.3.2023)
- Älypumppu helpottaa lasten tyypin 1 diabeteksen hoitoa, HUS (17.2.2023)
- Insuliiniresistenssin lasku teini-iässä suojaa valtimoiden jäykistymiseltä, jos se pysyy matalana, Itä-Suomen yliopisto (15.2.2023)
- Violetilla perunalla, bataatilla ja porkkanalla on tyypin 2 diabeteksen riskiä torjuvia ominaisuuksia, Turun yliopisto (15.2.2023)
- Raskausajan elintavat muovaavat 2-vuotiaan lapsen hermostollista kehitystä, Turun yliopisto (11.1.2023)
- Ylipainoisilla ja vähän liikkuvilla kehonkoostumus on istumista ja liikkumista tärkeämpää lihasten sokeriaineenvaihdunnalle, Turun yliopisto (10.1.2023)
- Tyypin 2 diabetesta sairastavien huonoa hoitotasapainoa voidaan ennakoida potilastietojärjestelmistä koneoppimisen keinoin, Itä-Suomen yliopisto (5.1.2023)
Vuosi 2022
- Tyypin 2 diabeteksen ja siihen liittyvien lisäsairauksien lääkehoidossa tehostamisen varaa, Itä-Suomen yliopisto (julkaistu 17.11.2022)
- Koronasulku vähensi hoidon seurantaa sepelvaltimotautipotilailla ja tyypin 2 diabetesta sairastavilla, Itä-Suomen yliopisto (15.11.2022)
- Ravinnon omega-3-rasvahapot saattavat suojata lapsia infektioilta ja tyypin 1 diabeteksen esiasteelta, Tampereen yliopisto (9.11.2022)
- Tuuppaus terveysviestein ja näkyvyyttä parantamalla ei syrjäytä mieltymyksiä ja tottumusta lounasvalinnoissa, Itä-Suomen yliopisto (7.11.2022)
- Tutkijat tunnistivat geenin, joka mahdollistaa haiman beetasolujen välisen kommunikoinnin – löydös avaa uusia näkymiä diabeteksen hoitoon, Oulun yliopisto (3.11.2022)
- Tyypin 1 diabetekseen löytyi lupaava lääkeaine-ehdokas, Helsingin yliopisto (2.11.2022)
- Tyypin 2 diabeteksen ehkäisyn modernit toimet osaksi sotea, Itä-Suomen yliopisto (julkaistu 26.10.2022)
- Istumisen vähentäminen voi hieman lieventää diabetesriskiä, UKK-instituutti (20.10.2022)
- Tyypin 2 diabeteksen esiasteisiin liittyvät tilat lisäävät muistin heikentymisen riskiä, Turun yliopisto (6.10.2022)
- Yksilöllinen liikuntaneuvonta perusterveydenhuollossa paransi tyypin 2 diabeteksen hoitotasapainoa, Itä-Suomen yliopisto (15.8.2022)
- Uutta tietoa diabeteksen mekanismeista sydämen vajaatoiminnan synnyssä – Myös suolan liikasaanti on välillisesti yhteydessä sydämen vajaatoimintaan, Turun yliopisto (9.8.2022)
- Terveellinen pohjoismainen ruokavalio yhteydessä pienempään tyypin 2 diabeteksen riskiin ja sairauskuolleisuuteen, Itä-Suomen yliopisto (24.5.2022)
- Toistuvat painonpudotusyritykset eivät takaa parasta lopputulosta, Itä-Suomen yliopisto (24.5.2022)
- Uutta tietoa lihavuuden vaikutuksista ruskean ja valkoisen rasvan toimintaan, Turun yliopisto (17.5.2022)
- Terveelliset elintavat auttavat ehkäisemään raskausdiabetesta niillä, joilla perinnöllinen riski on suurin, Helsingin yliopisto (4.5.2022)
- Laura Räisänen: Lasten autoimmuunitautien yhteiset riskitekijät eri ikäkausina, Tampereen yliopisto (4.5.2022)
- Tutkimuksessa selvitettiin istumisen vähentämisen vaikutusta diabetesriskiin – Vaikutukset positiivisia mutta odotettua lievempiä, Turun yliopisto (4.5.2022)
- Tutkimus valotti liikunnan hyötyjä rasvamaksataudissa, Itä-Suomen yliopisto (28.4.2022)
- Istumisen vähentämisellä edullisia vaikutuksia tyypin 2 diabeteksen ja sydän- ja verisuonisairauksien riskitekijöihin, Turun yliopisto (26.4.2022)
- Lopulliset tulokset valmistuivat: Diabetesta torjuva rokote toimi hyvin ensimmäisissä ihmiskokeissa – voisi estää myös keliakian puhkeamisen, Aamulehden uutinen (30.3.2022)
- Violetin perunan antosyaaneilla on enemmän vaikutusta tyypin 2 diabeteksen säätelyssä kuin mustikan antosyaaneilla, Turun yliopisto (8.3.2022)
- 1,4 miljoonaa euroa Helsingin yliopiston kantasolututkimukseen, Helsingin yliopisto (8.3.2022)
- Tutkijat tuottivat kantasoluista ensimmäistä kertaa täysin toimivia haiman beetasoluja, Helsingin yliopisto (4.3.2022)
- Väitös: HIF-P4H esto ja hemoglobiinitasot metabolisissa sairauksissa, Oulun yliopisto (28.2.2022)
- Moniammatillinen haavakeskus parantaa diabeetikoiden jalkaterveyttä, Tampereen yliopisto (23.2.2022)
- Epigeneettiset muutokset ennustavat tyypin 1 diabetesta, Turun yliopisto (17.2.2022)
- Suolistomikrobiston koostumus ennustaa tyypin 2 diabeteksen puhkeamista, Turun yliopisto (11.2.2022)
- Aiemmin raskausdiabeteksen saaneet tarvitsevat ravitsemusohjausta myös uudessa raskaudessa, Turun yliopisto (8.2.2022)
- Liikunta suojaa tyypin 2 diabetekselta muokkaamalla aineenvaihduntaa, Itä-Suomen yliopisto (24.1.2022)
- Äidin raskausajan terveys vaikuttaa lapsen syöpäriskiin, Helsingin yliopisto (19.1.2022)
- Valtimoiden jäykkyys nuoruudessa on yhteydessä insuliiniresistenssiin ja matalaan HDL-kolesteroliin aikuisiän kynnyksellä, Itä-Suomen yliopisto (19.1.2022)
Vuosi 2021
- Alkuraskauden terveyttä edistävä ruokavalio pienentää raskausdiabeteksen riskiä, Turun yliopisto (20.12.2021)
- Merkit tyypin 1 diabeteksen kehittymisestä voivat näkyä veressä jo vuosia ennen kliinisiä oireita, Turun yliopisto (13.12.2021)
- Korkean kolesterolin hoito on riittämätöntä osalla tyypin 2 diabeetikoista, Itä-Suomen yliopisto (22.11.2021)
- Ravitsemussuositusten mukainen ruokavalio ja liikunta ehkäisevät tehokkaasti tyypin 2 diabetesta, THL (17.11.2021)
- Matala-asteinen tulehdus edeltää usein yleisiä kansantauteja, Helsingin yliopisto (15.11.2021)
- Runsas maidon kulutus on yhteydessä suurempaan tyypin 1 diabeteksen esiasteen riskiin perinnöllisesti alttiilla lapsilla, Helsingin yliopisto (12.11.2021)
- Matalampi hemoglobiini onkin hyödyksi terveydelle? Suojaa mahdollisesti lihavuudelta ja metaboliselta oireyhtymältä, Oulun yliopisto (5.11.2021)
- Uutta tietoa glykogeenin metabolisista vaikutuksista rasvasoluissa, Itä-Suomen yliopisto (2.11.2021)
- Kroonisesti kohonnut insuliinitaso edistää rasvasolujen ennenaikaista vanhenemista ja tulehdustilaa, Itä-Suomen yliopisto (4.10.2021)
- Perustutkimus kateenkorvasta paljasti uutta diabeteksen synnystä, Helsingin yliopisto (Lääkärilehti) 1.10.2021
- Enterovirusten aiheuttama krooninen infektio voidaan parantaa viruslääkkeillä haimasolumallissa, Tampereen yliopisto (21.9.2021)
- Kahden tunnin glukoosirasituskoe ennustaa tapahtumamuistin heikkenemistä, Turun yliopisto (10.9.2021)
- Istumisen vähentäminen ja kevyt liikunta vähentävät ikääntyneen vyötärölihavan diabetesriskiä, Oulun yliopisto (9.9.2021)
- Tutkijat havaitsivat seisomisen olevan yhteydessä insuliiniherkkyyteen – Seisomisajan lisääminen voi auttaa ennaltaehkäisemään pitkäaikaissairauksia, Turun yliopisto (2.9.2021)
- Glukoosirasituskokeesta voidaan hyvin luopua diabeteksen diagnosoinnissa, Turun yliopisto (24.8.2021)
- Suomalaistutkimus: tyypin 1 diabeetikoiden sydän- ja verisuonitaudit vähentyneet tasaisesti, FinnDiane-tutkimusryhmä, Helsingin yliopisto ja Folkhälsan (29.7.2021)
- Maaseudun lapsilla pienempi riski sairastua tyypin 1 diabetekseen, useiden suomalaisyliopistojen tutkimusryhmä (23.7.2021)
- Tutkijat tunnistivat lihaksesta joukon proteiineja, joiden määrä laskee tyypin 2 diabeteksessa, Helsingin yliopisto, HUS ja Lääketieteellinen tutkimuslaitos Minerva (29.6.2021)
- Raskausdiabetes suurentaa sikiön synnytyksenaikaisen hapenpuutteen riskiä, Helsingin yliopisto (22.6.2021)
- Sekretiinihormoni vähentää ruokahalua aktivoimalla ruskeaa rasvaa, (Turun yliopisto (22.6.2021)
- Älypumpusta merkittävää hyötyä lasten ja nuorten tyypin 1 diabeteksen hoidossa, HUS (8.6.2021)
- Raskausdiabeteksen lääkehoito vaikuttaa äidin rasva- ja aminohappoaineenvaihduntaan, Turun yliopisto (26.5.2021)
- Maatalousympäristö varhaislapsuudessa kodin läheisyydessä saattaa vähentää tyypin 1 diabetekseen sairastumisen riskiä, Tampereen yliopisto (24.5.2021)
- Raskausdiabetes yleistyy voimakkaasti – merkittävin seuraus on sikiön liiallinen kasvu, THL (21.4.2021)
- Helsingin yliopiston spinout-yhtiö GlucoModicumin verensokerin mittaamiseen suunniteltu non-invasive-ratkaisu on 13 kertaa tehokkaampi verrattuna aiemmin kehitettyyn neulattomaan state-of-art-teknologiaan, Helsingin yliopisto (20.4.2021)
- Kaksostutkimus: Rasvan muutokset aiheuttavat lihavuudessa terveyshaittoja, lihaksen energiakoneistolla ei vastaavaa yhteyttä, Helsingin yliopisto (9.4.2021)
-
Laihduttaminen lamaannuttaa solumoottoria, lihavuusleikkaus virkistää energiakoneistoa, Helsingin yliopisto (18.3.2021)
- Runsas liikunta auttaa hillitsemään matala-asteista tulehdusta lapsilla, Jyväskylän yliopisto (16.3.2021)
- Etanolia tuottavat suolistomikrobit yhteydessä rasvamaksan riskiin, Turun yliopisto (5.3.2021)
- Hyvät elintavat ehkäisevät lihaviakin sairauksilta, HUS (2.3.2021)
- Reipas liikkuminen ja istumisen vähentäminen pienentävät ikääntyneiden diabetesriskiä, Oulun yliopisto (26.2.2021)
- Liikunnallinen elämäntapa voi suojata tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöiltä jo lapsuudessa, Itä-Suomen yliopisto (23.2.2021)
- Uutta tietoa T-solujen toimintahäiriöistä tyypin 1 diabeteksessa, Itä-Suomen yliopisto (9.2.2021)
- Professori Johan Eriksson sai J. W. Runebergin palkinnon uraauurtavasta tutkimuksesta, Mediuutiset / Finska Läkaresällskapet (1.2.2021)
- Diabetesrokotetta testataan ensi kertaa ihmisillä Suomessa – tutkimus voi olla merkittävä askel diabeteksen ehkäisyssä, YLE (27.1.2021)
- Insuliinihoidon aloittamisen ajankohta ja perusteet tyypin 2 diabetekseen sairastuneilla, Itä-Suomen yliopisto (15.1.2021)
- Diabetesta ja sepelvaltimotautia sairastavan terveyttä voi parantaa terveysvalmennuksella – säästäisi myös terveydenhuollon kuluissa, Itä-Suomen yliopisto (7.1.2021)
Vuosi 2020
- Perintötekijät vaikuttavat suomalaislasten kohonneeseen diabetesriskiin, Turun yliopisto (julkaistu 7.12.2020)
- Kevytkin liikkuminen voi parantaa terveyttä, UKK-instituutti (25.11.2020)
- Diabetes pahentaa aivojen hermopäätevaurioita amyloidiplakkien ympärillä Alzheimerin taudissa, Itä-Suomen yliopisto (16.11.2020)
- Tutkijat selvittivät miten harvinainen vauvojen diabetes kehittyy – löydös auttaa ymmärtämään paremmin ihmisen insuliinin tuotantoa, Helsingin yliopisto (10.11.2020)
- Liikunta pienentää liitännäissairauksien ja ennenaikaisen kuoleman riskiä tyypin 1 diabetesta sairastavilla, Helsingin yliopisto (4.11.2020)
- Liikunta- ja ravitsemusohjaus hidastaa tyypin 2 diabeteksen esiasteen kehittymistä lapsilla, Itä-Suomen yliopisto (16.10.2020)
- Metsäpohjainen piha paransi päiväkotilasten immuunijärjestelmää jo kuukaudessa, Itä-Suomen yliopisto (14.10.2020)
- Bakteeritulehdukset yhteydessä kohonneeseen sepelvaltimotautiriskiin tyypin 1 diabetesta sairastavilla, HUS (8.10.2020)
- Tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus lapsilla on Suomessa on laskenut, Helsingin yliopisto (6.10.2020)
- Metformiinin sopivuus diabeetikolle voitaisiin ennakoida verinäytteestä, Itä-Suomen yliopisto (17.9.2020)
- Kalaöljystä ja probiooteista ei ole apua ylipainoisten naisten verensokerin tai painon hallinnassa raskausaikana, Turun yliopisto (31.8.2020)
- Perinnöllisten tekijöiden lisäksi myös aivot osallistuvat insuliiniherkkyyden säätelyyn, Turun yliopisto (12.8.2020)
- Uutta tietoa diabeetikon jalan ahtauttavasta valtimotaudista, Helsingin yliopisto (julkaistu 5.8.2020)
- Suoliston sieniyhteisöjen epätasapaino ennakoi diabeteksen puhkeamista, Helsingin yliopisto (25.6.2020)
- Uusi tutkimus etsii sydän- ja verisuonitautien ja diabeteksen juuria lyhyistä RNA:ista, Tampereen yliopisto (5.6.2020)
- Alkuraskauden sokerirasituskokeelle tarvitaan näyttöön perustuvat viitearvot, HUS (1.6.2020)
- Monirakkulainen munasarjaoireyhtymä heikentää naisten elämänlaatua luultua pidempään, Oulun yliopisto (29.5.2020)
- Uusi molekyylimekanismi selittää diabeetikoilla ja ylipainoisilla yleistä D-vitamiinin puutosta, Oulun yliopisto (22.5.2020)
- Lupaava rokote vakavia tauteja aiheuttavia enteroviruksia vastaan, Tampereen yliopisto (7.5.2020)
- Raskaudenaikaisilla tekijöillä havaittu yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, THL (20.3.2020)
- Runsas maitovalmisteiden käyttö lapsuudessa saattaa lisätä perinnöllisesti alttiiden riskiä tyypin 1 diabeteksen esiasteelle, THL (27.2.2020)
- Turun yliopiston diabetestutkimukselle merkittävä rahoitus Yhdysvalloista, Turun yliopisto (21.2.2020)
- D-vitamiinilla ei ole yhteyttä tyypin 1 diabetekseen sairastumiseen, Turun yliopisto (17.2.2020)
- Useat aineenvaihduntareitit ovat häiriintyneet alkoholiin liittymättömässä rasvamaksataudissa, Itä-Suomen yliopisto (14.2.2020)
- Elinympäristön vaikutusta diabeteksen, keliakian, allergian ja astman syntyyn tutkitaan, Tampereen yliopisto (10.2.2020)
- Astmalääkkeiden käytöllä havaittu yhteys tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen – tulos ei vaikuta hoitokäytäntöihin, THL (31.1.2020)
- Riittävä D-vitamiinin saanti varhaislapsuudessa voi suojata tyypin 1 diabeteksen kehittymiseltä, THL (8.1.2020)
Vuosi 2019
- Insuliinin eritys on heikentynyt jo vuosia ennen tyypin 1 diabeteksen diagnoosia, Turun yliopisto (28.11.2019)
- Neljännesvuosisata lasten diabetestutkimusta, Oulun yliopisto (20.11.2019)
- Diabetekselta suojaava mekanismi selvisi suomalaisperheiden avulla, Helsingin yliopisto (4.11.2019)
- Uusi L-rakennus vahvistaa mahdollisuuksia lasten lääketieteelliseen tutkimukseen Taysissa, Tampereen yliopisto (2.10.2019)
- Professori Timo Otonkoski palkittiin ansioistaan haiman saarekesolujen tutkimuksessa, Helsingin yliopisto (24.9.2019)
- Suomalaisessa monikeskustutkimuksessa löytyi uusia diabeettiseen munuaistautiin vaikuttavia geenejä, Helsingin yliopisto (20.9.2019)
- Verenkierron molekyylit voivat tarjota uusia mahdollisuuksia tyypin 1 diabeteksen varhaiseen ennakointiin, Turun yliopisto (17.9.2019)
- Krooninen enterovirusinfektio muokkaa laajasti haiman solujen toimintaa, Turun yliopisto ja Tampereen yliopisto (10.9.2019)
- Raskaudenaikaisesta sokerirasituskokeesta ja vastasyntyneen painosta voidaan ennustaa naisen myöhempää tyypin 2 diabeteksen ja metabolisen oireyhtymän riskiä, Itä-Suomen yliopisto (27.8.2019)
- Uusi T-solujen alaluokka yhdistetty tyypin 1 diabetekseen, Itä-Suomen yliopisto (16.8.2019)
- Viljojen käytöllä havaittu yhteys tyypin 1 diabeteksen esiasteen kehittymiseen perinnöllisesti alttiilla lapsilla, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (12.8.2019)
- Tutkijat löysivät uusia ykköstyypin diabeteksen puhkemista ennustavia tekijöitä – tavoitteena kehittää keinoja sairauden torjumiseen, Turun yliopisto (8.8.2019)
- Väitös: Lihavuus, vähäinen liikunta, korkea verenpaine ja geenit vaikuttavat rasvamaksan riskiin, Turun yliopisto (14.5.2019)
- Diabetes voi altistaa D-vitamiinin puutokselle, Oulun yliopisto (9.4.2019)
- Rokotetta tyypin 1 diabetesta vastaan valmistetaan jo, Tampereen yliopisto (4.4.2019)
- Väitös: Kaksostutkimus kertoo ylipainon vaikutuksesta aineenvaihduntaan, Helsingin yliopisto (4/2019)
- Väitös: Enteroviruksia löytyi tyypin 1 diabeetikoiden kudoksista, Tampereen yliopisto (18.3.2019)
- Väitös: Uusia keinoja insuliiniresistenssin tunnistamiseen ja torjuntaan, Turun yliopisto (4.3.2019)
- Väitös: Lihavuusleikkaus parantaa rasvakudoksen aineenvaihduntaa ja aineenvaihdunnallista terveyttä, Turun yliopisto (22.1.2019)
Vuosi 2018
- Tutkijat onnistuivat selvittämään jo vauvaiässä puhkeavan diabeteksen tautimekamismin, Helsingin yliopisto (17.12.2018)
- Väitös: Ruskean rasvan toiminnan ymmärtäminen avaa mahdollisuuksia lihavuuden ja diabeteksen hoitoon, Turun yliopisto (2.11.2018)
- Haiman insuliinia tuottavia soluja voidaan uudistaa MANF-kasvutekijän avulla, Helsingin yliopisto (31.10.2018)
- Väitös: Tyypin 1 diabeteksen ja ateroskleroosin kehittymiseen liittyvät varhaiset muutokset seerumiproteomissa, Turun yliopisto (23.10.2018)
- Diabeteksen peruslääkkeestä (metformiinista) voi olla moneksi – tutkijat löysivät kiinnostavan vaikutusmekanismin, Helsingin yliopisto (17.10.2018)
- Raskauden aikainen elintapaneuvonta vaikuttaa positiivisesti naisten terveyteen myös synnytyksen jälkeen, Helsingin yliopisto (11.10.2018)
- Kohti yksilöllistä hoitoa tyypin 2 diabeteksessa, Itä-Suomen yliopisto (26.9.2018)
- Varhainen ravitsemus vaikuttaa tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, Lääketieteellinen aikakauskirja Duodecim (9/2018)
- Raskausdiabetes voi altistaa masennusoireille, Itä-Suomen yliopisto (29.8.2018)
- Raskausdiabetes on varhainen merkki lisääntyneestä valtimotautiriskistä, Tampereen yliopisto (24.8.2018)
- Kuinka diabeettinen munuaistauti syntyy, professori Sanna Lehtosen tervetuliasluento, Helsingin yliopisto (29.5.2018)
- Lihavuuteen ja diabetekseen vaikuttavan ruskean rasvan toimintaa voidaan tutkia magneettikuvauksella, Turun yliopisto (20.4.2018)
- Diabetes ei aikaistanut eläkkeelle jäämistä, (2/2018)
- Diabeettinen silmäsairaus – imusuonia verkkokalvossa?, Helsingin yliopisto (28.3.2018)
- Nyt selvitetään geenien ja elämäntapojen yhteispeliä diabeteksen ehkäisyssä, Itä-Suomen yliopisto (7.3.2018)
- Uudet diabetestyypit: Tuore tutkimus ehdottaa radikaalia muutosta diabeteksen luokitteluun, Helsingin yliopisto (2.3.2018)
- Mystiset mitokondriot – lihavuustutkimus, Helsingin yliopisto (2.2.2018)
- Vauva, tyypin 1 diabetes ja lehmänmaito – vihdoin vastaus kiistanalaiseen kysymykseen, Helsingin yliopisto (2.1.2018)
Vuosi 2017
- Rokote estää viruksen aiheuttaman tyypin 1 diabeteksen kokeellisessa mallissa, Tampereen yliopisto (20.11.2017)
Lisää luettavaa tutkimuksesta
Vår äldre bror som är inte läkare brukar fråga om vi får timpenning då vi pratar om diabetes(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) (Leif ja Per-Henrik Groopin ruotsinkielinen haastattelu), julkaistu 6/2020
Matemaatikko auttaa lääkäriä ja potilasta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun), Diabetes-lehti 6/2018