Tutkimuksessa on toivo

– Lapsemme diabeteksen puhjetessa elettiin 1980-luvun alkua. Alle kaksivuotiaan elinikäinen taival diabeetikkona alkoi parin viikon sairaalareissulla, ja koko perheemme elämä muuttui monella tapaa, Matti Väistö muistelee.

Yksi isoista muutoksista oli, että perheen isä palasi valtakunnan politiikasta leipätyöhönsä Pohjois-Karjalaan voidakseen osallistua pienen diabeetikon hoitoon.

– Diabeteksen hoito oli reilut kolmekymmentä vuotta sitten erilaista kuin nykyisin. Verensokerimittareita ei ollut ja neulat ja insuliinit olivat ihan toista luokkaa. Perheemme arki alkoi kuitenkin vähitellen sujua, kun tietomme ja ymmärryksemme diabeteksesta ja sen hoidosta lisääntyivät.

Yhdistystoiminnasta liiton avainpaikoille

Diabetes oli kokonaan uusi tuttavuus Väistön perheessä. Neuvoja ja vertaistukea löytyi paikallisesta diabetesyhdistyksestä, jonka toimintaan Väistöt lähtivät mukaan.

– Joensuun Seudun Diabetesyhdistyksen perhekerhossa tutustuimme muihin kotiseutumme diabeetikkoperheisiin. Lähdimme koko perheen voimin myös perhekursseille tuolloiseen, nykyistä olennaisesti pienempään Diabeteskeskukseen Tampereelle. Majoitustilaa oli vain diabeetikkolapselle ja toiselle vanhemmalle, muu osa perheestämme kävi viikon ajan yöpymässä muualla.

Diabetesliiton toiminta tuli Väistölle alkuun tutuksi perheille suunnattujen palveluiden myötä, mutta hänen näkökulmansa diabetestyöhön laajeni myös nopeasti.

– Eräs sukulaisemme oli 1980-luvun lopulla jäämässä pois Diabetesliiton liittovaltuustosta, ja tiedusteli kiinnostustani tehtävään. Tulin vastanneeksi myöntävästi ja valituksi valtuustoon, Väistö kertaa.

Liittovaltuutetun tehtävästä alkoi Väistön pitkä ura Diabetesliiton luottamustehtävissä. Vuonna 2010 liiton kunniapuheenjohtajaksi kutsuttu Väistö toimi liiton hallituksessa varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana yhteensä 12 vuoden ajan.

Tutkimussäätiö on osoitus tahdosta

Viisi kautta kansanedustajana toiminut valtiopäiväneuvos Väistö kertoo Diabetesliitto-vuosiensa olleen monenlaisen rakentamisen ja verkostoitumisen aikaa.

– Hallituskausilleni osui monia mielenkiintoisia vaiheita. Kansainvälisen diabetesliiton IDF:n kokous Helsingissä vuonna 1997 ja Dehko-hanke olivat näkyviä saavutuksia. Edunvalvonnassa merkittävä asia oli myös tänäkin päivänä vaikuttavan eduskunnan diabetesryhmän toiminnan käynnistyminen, Väistö kertaa.

Vuosituhannen vaihteessa Väistön luottamustehtävät diabetesyhteisössä laajenivat jälleen yhdellä, kun hänet nimitettiin Diabetestutkimussäätiön hallituksen jäseneksi.

Vuoteen 2012 asti säätiön hallituksessa toiminut Väistö arvioi, että säätiön apurahasumman kohoaminen nykyiselle tasolleen – puoleen miljoonaan euroon vuodessa – on näkyvä osoitus siitä, kuinka yhdessä tahtoen ja toimien voidaan saada aikaan pysyvää.

– Erityisesti minulle on jäänyt mieleen professori Tero Kankaan kertomus siitä, kuinka säätiön apurahat mahdollistavan pääoman ensimmäiset markat kerättiin. Taskunpohjansa liiton tapahtumassa spontaanisti tyhjentäneet laittoivat alulle tarinan, jota kaikki säätiön toimintaa tukeneet ovat yhdessä jatkaneet.

Säätiön toiminnassa erityisen merkillepantavaa on myös se, millaisella antaumuksella sen tieteellisessä valiokunnassa toimivat senioritutkijat paneutuvat apurahahakemusten arviointiin, Väistö kiittää.

Turhauman sieto vie eteenpäin

Diabeteksen hoidossa saavutetut kehitysaskeleet ovat tulleet Väistölle tutuiksi oman lapsen diabeteksen myötä, mutta myös Diabetestutkimussäätiössä toimiminen näytti Väistölle konkreettisesti, mikä on diabetestutkimuksen taso Suomessa.

– Suomalainen diabetestutkimus on kansainvälisestikin arvioituna huippuluokkaa. Tutkimusrahoituksen turvaaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta huippututkimukselle saadaan jatkuvuutta ja nuorille tutkijoille kannustusta.

Tutkimuksessa on toivo, ja toivoa ei pidä koskaan menettää. Vain tutkimalla päästään eteenpäin, ja oman kirkkaan vision seuraaminen vaatii välillä ”turhauman sietoa”, Väistö rohkaisee.