Diabetestutkimussäätiön perustajien ajatukset pätevät tänäänkin

– Ruotsin liiton tutkimusapurahojen jako teki vaikutuksen Marttisen Seppoon. Hän ehdotti, että myös meidän suomalaisten täytyy kyetä tukemaan diabetestutkimusta ja perustaa oma tutkimusrahasto diabetestutkimusta varten, professori Tero Kangas muistelee.

Ruotsalaisten jakama rahasumma oli iso, mutta se jaettiin lukuisina pieninä apurahoina. Suomessa haluttiin toimia toisin.

– Meillä oli alusta lähtien ajatuksena, että ainakin osan apurahoista täytyy – heti kun mahdollista – olla niin suuria, että niillä on aidosti merkitystä tutkijoiden ja suomalaisen diabetestutkimuksen edistymisen kannalta.

Perustajien ajatus on toteutunut: Diabetestutkimussäätiön apurahasummasta noin puolet ohjautuu niin sanottuihin suurapurahoihin, joiden saajilla on takanaan jo useita vuosia määrätietoista tutkimustyötä. Pienemmillä apurahoilla tuetaan nuorempia tutkijoita.

Syntymäpäivä joulukuussa

Diabetesliiton ja diabetesyhdistysten perustaman säätiön varallisuuden alku oli kolikoissa: liiton tapahtuman illanvietossa kerätty ”kolehti” muodosti pesämunan, jota lähdettiin kasvattamaan. Säädepääoma, 20 000 markkaa, saatiin kokoon Diabetesliiton 20-vuotisjuhlan yhteydessä toukokuussa 1975. Paikallisten diabetesyhdistysten lahjoitukset muodostivat summasta lähes puolet.

Vuotta myöhemmin, huhtikuussa 1976, oikeusministeriö vahvisti Diabetestutkimussäätiön säännöt ja nimen. Säätiön perustava kokous pidettiin Virkkulan huvilassa – nykyisen Diabeteskeskuksen pihapiirissä sijaitsevassa rakennuksessa – elokuussa 1976. Diabetestutkimussäätiön viralliseksi syntymäpäiväksi tuli 20.12.1976, jolloin säätiö merkittiin säätiörekisteriin.

Liiton toiminnanjohtaja Seppo Marttinen nimitettiin oman toimensa ohella säätiön asiamieheksi, säätiön hallituksen muodostivat nykyinen arkkiatri Risto Pelkonen, Harry Mildh, Ilkka Äijälä, Seppo Aho, Johan von Fieandt, Heikki Neva, Sirkka Saraste ja Tero Kangas.

Kolikoista miljooniksi

Säätiön hallituksessa sekä tieteellisessä valiokunnassa ja varainsijoitusvaliokunnassa toimivat tieteen ja talouselämän edustajat ovat aina olleet mukana puhtaasti vapaaehtoispohjalta.

– Sovimme heti alkuun, että Diabetestutkimussäätiö ei maksa palkkaa tai palkkiota toimielintensä jäsenille, lähes 30 vuotta säätiön hallituksessa toiminut Kangas toteaa.

Kangas nostaa erityisesti esille säätiön varainsijoitusvaliokunnan ja etenkin sen pitkäaikaisen vetäjän, myös säätiön hallituksessa ja työvaliokunnassa vaikuttavan Jouko Oksasen.

– On pitkälti Joukon ansiota, että säätiön varallisuudesta on huolehtinut joukko Suomen pätevimpiä asiantuntijoita. Heidän osaamisensa ja vapaaehtoinen toimintansa – yhdessä säätiön saamien lahjoitusten kanssa – on vaikuttanut merkittävästi siihen, että säätiön alkupääoma on karttunut nykyiseen noin 13 miljoonaan euroon, Kangas kiittää.

Tutkijakongressi suurin alkuvaiheen tukija

Täyttäessään tänä vuonna 40 vuotta Diabetestutkimussäätiö jakaa historiansa suurimman apurahasumman: puoli miljoonaa euroa. Säätiön ensimmäinen apuraha, oululaisen LL Alli Reinilän vuonna 1978 saama 4 000 markkaa oli monisatakertaisesti pienempi, mutta ihan kelpo summa sen ajan mittapuulla.

– Emme voineet jakaa apurahaa vielä säätiön ensimmäisenä varsinaisena toimintavuonna, koska oikeusministeriö edellytti, että säätiön peruspääoman on oltava 100 000 mk ennen kuin apurahoja voidaan myöntää, Kangas muistelee.

Säätiön toiminnassa keskityttiinkin vuonna 1977 varainhankintaan. Lahjoittajaluettelosta löytyy useita suuryrityksiä, mm. Novo Industri, Nokia, Suomen Sokeri, Orion-Yhtymä, SYP ja KOP. Merkittäviä lahjoituksia tekivät myös yksityishenkilöt ja diabetesyhdistykset.

– Säätiön hallituksen jäsenten henkilökohtaiset yhteydet talouselämän silloisiin merkkihenkilöihin auttoivat meitä varainkeruussa. Suurimman yksittäisen lahjoituksen saimme kuitenkin Euroopan diabetestutkijoiden yhdistyksen, EASD:n, vuoden 1977 Suomen kongressin järjestelytoimikunnalta. Hyvin organisoitu kongressi tuotti voittoa, joka ohjattiin Diabetestutkimussäätiölle.

Tieteellinen valiokunta seuloo hakemukset

Diabetestutkijoilla on ollut tärkeä rooli Diabetestutkimussäätiön toiminnassa muutoinkin kuin alkupääoman kartuttamisessa.

– Säätiön tieteellinen valiokunta aloitti toimintansa vuonna 1978. Sen tehtävänä on arvioida apurahahakemukset, ja tehdä ehdotus apurahojen saajista hallitukselle. Pidin aikanaan tärkeänä, että valiokunnan jäsenet vaihtuvat säännönmukaisesti, ja tämä on käytäntö nykyäänkin, Kangas huomauttaa.

Ensimmäisen tieteellisen valiokunnan jäsenet olivat ja ovat arvostettuja diabetestutkijoita. Liikenneonnettomuudessa vuonna 1986 menehtynyt professori Esko Nikkilä sekä silloiset apulaisprofessorit Jussi Huttunen ja Hans Åkerblom ovat kaikille diabetestutkimusta seuranneille tuttuja nimiä.

Edelleen Diabetestutkimussäätiön tieteellisen valiokuntaan kutsutaan ansioituneita suomalaista diabetestutkijoita. Tullessaan mukaan määräaikaiseen vapaaehtoistyöhön he eivät voi enää itse hakea säätiön apurahaa, sillä säätiö ei myönnä apurahoja toimielintensä jäsenille.

Oma kutsumus potilastyössä

Kangas ei uransa alkuvuosina tuntenut suurinta vetoa diabetestutkimukseen, hänen kutsumuksensa oli kliininen työ eli diabeteslääkärinä toimiminen.

– Valmistuin lääkäriksi 60-luvun puolivälissä, ja vedin Suomen ensimmäistä diabetespoliklinikkaa Helsingissä vuoteen 1986. Tutkimustyötä olen tosin sittemmin tehnyt muun muassa 1980- ja 1990-lukujen taitteessa FinnDiab-tutkimuksessa, joka väitöskirjatutkimuksenani selvitti maamme diabeteshoidon silloisen toimivuuden, ja myöhemmin tein ensimmäisen diabeteksen kustannuksia selvittäneen tutkimuksen Suomessa, Kangas kertaa.

Entä mitä tyypin 1 diabetekseen nuorukaisena sairastunut professori Kangas arvelee tyypin 1 diabeteksen salaisuuden selvittämisen ennusteesta?

– Kuka tahansa voi heittää minkä tahansa arvion vuosiluvusta. Se on ihan yhtä oikein tai ihan yhtä väärin.

Kangas korostaa, että diabetes on vakava ja vaikeahoitonen sairaus, jonka hoidon ja ja syiden tutkiminen on äärimmäisen tärkeää – kestipä tieteellisten läpimurtojen tekeminen miten pitkään tahansa.

– Tyypin 1 diabeetikko menehtyy nopeasti ilman insuliinia. Hoitomenetelmien kehittyminen ja diabeteksen parempi ymmärtäminen ovat korkeatasoisen diabetestutkimuksen ansiota. Tutkimuksesta hyödymme me nykypäivän diabeetikotkin joka ikinen päivä.