Ylipaino ja perimä yhdistyvät tyypin 1 diabetesta sairastavan lisäsairausriskiin

Ryhtyminen diabetestutkijaksi oli Porvoosta kotoisin olevalle Emma Dahlströmille luonteva polku.

– Lapsuudenperheessäni ei ollut muita diabetesta sairastavia, mutta perheeni ja oma suhtautumiseni sairauteeni oli positiivinen. Lisäksi minulla oli kotikaupungissani aivan ihana diabeteslääkäri, Dahlström kertoo.

Hän kartutti ymmärrystään tyypin 1 diabeteksesta laatimalla jo kouluaikanaan lukuisia esityksiä ja esitelmiä sairaudestaan.

– Kiinnostukseni johti siihen, että päästyäni ylioppilaaksi suuntasin opiskelemaan biologiaa Helsingin yliopistoon ja valitsin pääaineekseni perinnöllisyystieteen, Dahlström summaa.

Vaikka oma elinikäinen sairaus ja sen hoito olivat Dahlströmille tuttuja, ei hän ollut ennen opiskeluaikaansa paneutunut diabeteksen lisäsairauksiin. Niihin hän ryhtyi tutustumaan liittyessään professori Per-Henrik Groopin vetämään FinnDiane-tutkimusryhmään.

Helsingin yliopistossa ja Folkhälsanissa toimivassa FinnDiane-ryhmässä on tutkittu tyypin 1 diabetesta ja sen lisäsairauksia pian 25 vuoden ajan.

– Pääsin kokeneiden tutkijoiden ryhmään kesätyöntekijäksi opintojeni loppusuoralla vuonna 2009 ja tein maisteriopintoni päättäneen tutkielmani sen siipien suojassa, Dahlström palaa tutkijanpolkunsa alkuun.

Korkea BMI ennakoi munuaistautia

Väitöstutkimuksessaan Dahlström tarkasteli muun muassa tyypin 1 diabetesta sairastavien ylipainoa ja sen suhdetta diabeteksen lisäsairauksiin.

– Tyypin 1 diabeetikot mielletään helposti joukoksi, jota lihavuus ei vaivaa, mutta tosiasiassa yhä useampi heistä on vähintään ylipainoinen.

Lisäksi niiden tyypin 1 diabetesta sairastavien, joiden suvussa esiintyy tyypin 2 diabetesta, on Dahlströmin mukaan todettu olevan muita ykköstyyppejä lihavampia ja metabolisesti epäterveempiä.

– He myös sairastuvat todennäköisemmin diabeteksen munuaistautiin, Dahlström selvittää.

Dahlströmin tutki väitöstyössään syy-seuraussuhteita tyypin 1 diabetesta sairastavien ylipainon ja lisäsairauksien, erityisesti munuaistaudin välillä. Painon mittarina Dahlström käytti painoindeksiä eli pituuden ja painon suhteesta kertovaa BMI-lukua.

– Tutkimukseni johtopäätös oli, että ylipaino liittyy tyypin 1 diabetesta sairastavien kuolleisuuteen ja diabeteksen munuaistautiin. Pelkästään ylipaino ei ole riski, sillä sekä korkeat että matalat BMI-arvot lisäävät ennenaikaista kuolleisuutta.

– Mutta nimenomaan korkea BMI on syy-yhteydessä diabeteksen munuaistautiin eli ylipaino voi lisätä tyypin 1 diabetesta sairastavan riskiä saada munuaistauti.

Normaali paino turvallisin

Dahlströmin mukaan meillä jokaisella on niin sanottu perinnöllinen BMI, joka antaa viitteitä elinikäisestä painoindeksistämme.

– Niin sanottu normaali paino on edullisin myös tyypin 1 diabetesta sairastaville. Diabeteksen omahoidossa on hyvä kiinnittää huomiota painon muutoksiin, koska ylipaino yhtä lailla kuin alipaino lisää tutkitusti ennen aikaisen kuolleisuuden riskiä. Ja etenkin miehille ylipaino on merkittävämpi riskitekijä kuin naisille.

Jos tyypin 1 diabetesta sairastavan lapsuudenperheessä on tyypin 2 diabetesta, voi myös hänellä olla perinnöllinen alttius sairastua siihen.

– Hän ei toki saa tyypin 2 diabetesta, mutta tämän perimän vuoksi hänen riskinsä diabeteksen lisäsairauksiin on suurempi kuin niiden tyypin 1 diabeetikoiden, joilla vastaavaa perimää ei ole, Dahlström selittää.

Itsekin tyypin 1 diabetesta sairastavana Dahlström tietää, että painonhallinta on tyypin 1 diabeetikoille tavallista vaativampaa.

– Se helpottuisi, jos ravitsemusterapeuttien palveluita ja muita tukimuotoja olisi nykyistä paremmin saatavilla. Lisäsairauksien ehkäisyn kannalta olennaista on myös se, että jokainen tyypin 1 diabetesta sairastava saa parasta mahdollista hoitoa ja nykyaikaiset välineet omahoitonsa tueksi.

Tutkimus voi yllättää

Dahlströmin neliosaisen väitöstutkimuksen pääaineisto koostui FinnDiane-tutkimukseen osallistuvista suomalaisista tyypin 1 diabeetikoista, mutta tutkimukseen sisältyi myös lukuisia kansainvälisiä potilasaineistoja.

– Tutkimustulosten toistaminen eri aineistoissa on tärkeää. Tutkimukseni päätelmiä syy-seuraussuhteista ei olisi ollut luotettavaa tehdä vain yhden potilasaineiston pohjalta.

Ainakin yksi Dahlströmin väitöstutkimuksessaan tekemä havainto saattaa olla kiinnostava jatkotutkimusten ja mahdollisesti myös tulevaisuuden lääkehoitojen kannalta.

Dahlström selvitti sydän- ja verisuonitautien riskiin liitetyn FABP4-proteiinin merkitystä tyypin 1 diabetesta sairastaville. FABP4-proteiinilla on tärkeä rooli rasvakudoksessa, missä se vastaa solunsisäisestä rasvahappokuljetuksesta.

FABP4-proteiinin tasot ovat osin geneettisesti määräytyviä. Yleisessä väestössä sen matalan tason geenivariantin on huomattu olevan yhteydessä pienempään sydän- ja verisuonitautien riskiin.

– Sen sijaan tyypin 1 diabetesta sairastavilla alemmat FABP4-tasot lisäsivät sydän- ja verisuonitautien riskiä. Tämä viittaa siihen, että tietynlainen FABP4-taso näyttää heillä olevan tarpeen sydän- ja verisuoniterveyden ylläpitämiseksi, FABP4-tasojen perinnöllisyyttä tarkastellut Dahlström sanoo.

– Tulos oli päinvastainen kuin mitä minä ja tutkimusryhmä odotimme. Mutta juuri tämä tekee tieteellisestä tutkimustyöstä jännittävää. Uudet ja yllättävätkin tutkimustulokset innostavat, samoin kuin hedelmällinen yhteistyö tutkijakollegoiden kanssa.