Lasten antamat näytteet ovat tutkija Tuure Kinnusen aarre

Akatemiatutkija, dosentti Tuure Kinnunen johtaa Kuopiossa tutkimusryhmää, joka pyrkii tunnistamaan ihmisen immuunijärjestelmässä ennen tyypin 1 diabeteksen puhkeamista tapahtuvia muutoksia.

– Yksi työmme tavoitteista on luoda edellytyksiä näihin muutoksiin kohdennettaville lääke- ja hoitokokeiluille, Diabetestutkimussäätiöltä 60 000 euron apurahan vuonna 2018 saanut Kinnunen kertoo.

Tutkimusryhmän kiinnostuksen kohteena ovat ihmisen immuunipuolustusta hoitavat niin kutsutut T-solut. Hiirimallien perusteella tiedetään, että tyypin 1 diabeteksen taustalla on häiriö näissä soluissa. Mutta siitä, miten T-solut vaikuttavat ihmisen tyypin 1 diabeteksen kehittymiseen, ei vielä tiedetä riittävästi.
Ihmisperäiset näytteet avaimena

Hiirimalleilla tarkoitetaan hiirillä tehtävät tutkimusta. Se on lääketieteellisessä tutkimuksessa tyypillistä, mutta Kinnunen uskoo ihmisperäisillä näytteillä tehtävän tutkimuksen lisääntyvän.

– Puhutaan niin sanotusta translationaalisesta tutkimuksesta, joka muodostaa hiirimalleja vankemman sillan perustutkimuksen ja potilaiden hoidon välille. Hiirimallit ovat ihmisen elimistön toiminnan ymmärtämisessä varsin rajallisia.

Kinnusen tutkimusryhmä eristää soluja lasten ja nuorten verinäytteistä, joita on koottu tyypin 1 diabeteksen ennustamiseen ja ehkäisyyn keskittyvässä DIPP-tutkimuksessa.

– Suomessa on onnistuttu 25 DIPP-vuoden aikana keräämään tutkimusaineisto, jonka vertaista ei ole muualla maailmassa. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea tutkimuksessa mukana oleville perheille, tutkimusaineistoaan suuressa arvossa pitävä Kinnunen painottaa.

DIPP-aineistossa on näytteitä tyypin 1 diabeteksen kehittymisen eri vaiheista.

– Niitä tutkimalla opimme ymmärtämään tautiprosessia ja tunnistamaan varmemmin ne lapset, joille sairaus puhkeaa. Tulevaisuudessa kykenemme toivottavasti vaikuttamaan prosessin etenemiseen.

Vanhat näytteet – uusi tekniikka

Nykytutkijoiden – ja tyypin 1 diabeteksen salaisuuden selvittämisen – kannalta erityisen arvokasta on se, että DIPP-tutkimuksessa kootut näytteet ovat tutkittavissa jopa vuosikymmenten ajan. Vuosiakin sitten otettujen verinäytteiden soluja voidaan tarkastella uusimpia laboratoriomenetelmiä hyödyntäen.

– Meillä on tänä päivänä käytössämme tekniikoita, joista saatettiin 20 vuotta sitten vain haaveilla.

Tekniikan kehittyminen on toisaalta lisännyt tutkimustyön monimutkaisuutta. Kinnunen arvelee sen olevan yksi syy sille, miksi yhä harvempi potilaita hoitava lääkäri tekee tutkimusta.

– Nykyaikaiset laboratoriomenetelmät edellyttävät syvällistä osaamista. Niiden hallitseminen on haastavaa, jos tekee tutkimusta vaativan potilastyön rinnalla.

Kinnunen on itsekin koulutukseltaan lääkäri. Ennen lääketieteen opintojaan hän opiskeli filosofian maisteriksi pääaineenaan biokemia.

– Tein vuonna 2007 valmistuneen lääketieteen väitöskirjani allergologian alalta. Kiinnostukseni T-soluihin ja autoimmuunisairauksiin kumpuaa jo siitä, tutkijan uran valinnut Kinnunen kertoo.

Kinnusesta tuli diabetestutkija yhden DIPP-tutkimuksen perustajan, professori Jorma Ilosen ansiosta. Hän tarjosi Yhdysvalloista tutkijavierailulta vuonna 2012 Suomeen palanneelle Kinnuselle tutkimushaasteen DIPP-aineiston parissa.

Kilpailu rahasta on kovaa

Yhteiskunnan tuki tieteelliselle tutkimukselle on kaventunut, ja sen myötä tutkimusryhmien määrä ja koko pienentynyt.

Kinnunen sanoo kilpailun tutkimusrahoituksesta muuttuneen suorastaan veriseksi, mikä ei voi olla vaikuttamatta tutkimuksesta kiinnostuneiden nuorten haaveiden toteutumiseen.

– Jos uusia tutkimusryhmiä ei synny, ja nykyisten resurssit kapenevat, on väitöskirjantekijöiden vaikea löytää paikkaansa.

Kinnusen omankaan tutkimusryhmän perustaminen ei olisi onnistunut ilman apurahaa.

Diabetestutkimussäätiöltä vuonna 2012 saamansa 25 000 euron turvin Kinnunen pääsi nuorille tutkijoille hankalan kynnyksen yli; palkkaamaan ensimmäisen väitöskirjatyöntekijän ja perustamaan tutkimusryhmän.

Nyt Kinnusen ryhmässä on hänen lisäkseen seitsemän jäsentä: kaksi niin sanottua post doc -tutkijaa, neljä väitöskirjantekijää ja yksi laborantti.

Merkittävä osa Kinnusen ryhmän rahoituksesta tulee Suomen Akatemialta, joka tukee sen toimintaa runsaalla 500 000 eurolla vuosina 2016-2021.

– Yliopistot voivat rahoittaa vain pienen osan niiden suojissa tehtävästä tutkimustyöstä. Huomattava osa tutkimuksen rahoituksesta on muiden lähteiden varassa, tutkimuksen tukijoita kiittävä Kinnunen sanoo.
Kymmenen vuotta on lyhyt aika

Tutkimustyö edellyttää pitkäjänteisyyttä ja uskoa tulevaan niin tutkijoilta kuin tutkimuksen tukijoiltakin. Jo pelkästään se, että uusi tutkimusryhmä saa työlleen näkyvyyttä tieteellisessä julkaisussa, voi vaatia vuosia, läpimurroista puhumattakaan.

– Minunkin tutkimusryhmältäni vaadittiin neljän vuoden uurastus ennen kuin ensimmäiset havaintomme julkaistiin, Kinnunen huokaa.

Tyypin 1 diabeteksen tutkimuksen läpimurtoja joudutaan Kinnusen arvion mukaan vielä odottamaan. Kymmenenkin vuotta on tutkimuksessa lyhyt aika.

– Isojen harppausten tekeminen vaatii sitä, että opimme ymmärtämään tyypin 1 diabetesta ja sen puhkeamisprosessia paljon nykyistä paremmin. Tieto siitä kasaantuu vähitellen.

Vaikka tutkijan on turha odottaa pikavoittoja, ja vuosien puurtaminenkaan ei välttämättä johda odotettuun tulokseen, kokee Kinnunen tutkijan työn palkitsevaksi.

– Tutkijan työ on löytämisen iloa. Teemme uusia havaintoja ja pääsemme soveltamaan viimeisiä tekniikoita. Uskoa ja motivaatiota tekemiseemme saamme omassa ryhmässäni vaikkapa siitä, että kehittämämme solumalli alkaa toimia.

Päivitys tekstiin 16.8.2019, Itä-Suomen yliopiston tiedote: Uusi T-solujen alaluokka yhdistetty tyypin 1 diabetekseen(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)