”Munuaistaudin seulonnat pitäisi saada lakisääteisiksi”
Kansainvälisesti uraauurtava tutkimus on lisännyt merkittävällä tavalla ymmärrystä tyypin 1 diabeteksen liitännäissairauksista, erityisesti kroonisesta munuaistaudista ja siihen liittyvistä riskeistä.
”Nyt meillä on toimivat hoitokeinot”, sanoo professori Per-Henrik Groop. ”Vielä pitäisi löytää potilaat ja hoitaa heidät.”
Professori Per-Henrik Groop on eläkkeellä, mutta matkustaa työnsä puolesta enemmän kuin koskaan.
Hän laskee pitäneensä kesän jälkeen yli 20 kansainvälistä esitelmää, monet niistä Aasiassa ja Australiassa. Pian hän puhuu Karolinska-instituutissa Tukholmassa, sen jälkeen Münchenissä, ja seuraavaksi hän kouluttaa lääkäreitä ja muuta terveydenhuollon henkilökuntaa 16 Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän maan yhteisessä webinaarissa.
Groop on tehnyt menestyksekkään uran Helsingin yliopiston nefrologian ja sisätautiopin professorina. Nyt hänen kokemukselleen on kysyntää etenkin diabetekseen liittyvän munuaistaudin ehkäisemisessä ja varhaisessa toteamisessa.
Krooninen munuaistauti on yleinen ongelma ja helppo havaita yksinkertaisella veri- tai virtsanäytteellä. Koska tauti on pitkään oireeton, sitä ei useinkaan huomata ajoissa.
Jos hoidon aloittaminen viivästyy, sairaus pääsee tekemään enemmän tuhoa. Erityisesti ne, joilla on diabetes, verenpainetauti tai ylipainoa, pitäisi Groopin mukaan ilman muuta ohjata seulontaan.
Helppo testi, paljon tietoa
”Näytteen antaneiden perusteella tiedetään, että maailmassa on tällä hetkellä 850 miljoonaa kroonista munuaistautia sairastavaa ihmistä”, Groop sanoo.
”Ongelma siis koskettaa tutkitustikin yli kymmentä prosenttia maailman väestöstä. Jos voisimme tutkia kaikki ihmiset, luku saattaisi olla kolme kertaa suurempi – jopa kaksi ja puoli miljardia!”
Se on jo liki kolmannes kaikista maailman ihmisistä.
Koska krooniseen munuaistautiin liittyy moninkertaisesti lisääntynyt sydäninfarktin, aivohalvauksen, sydämen vajaatoiminnan sekä dialyysihoitoa vaativan loppuvaiheen munuaistaudin riski, olisi todella tärkeää, että sairastuneet löydettäisiin ajoissa ja saataisiin oikeanlaisen hoidon piiriin. Järjestelmällisellä riskiryhmien seulonnalla ja varhain aloitetulla hoidolla ongelma on hoidettavissa.
”Arvioidaan, että maailmassa on 600 miljoonaa diabetesta sairastavaa henkilöä. Heidän määränsä kasvaa siten että vuoteen 2040 mennessä luku voi nousta jopa 800 miljoonaan. Jos tyypin 2 diabetekseen sairastuneilta testataan munuaistautia, se löytyy yli puolelta potilaista”, Groop toteaa.
Moni ajattelee, että jos ei ole oireita, ei ole ongelmiakaan.
Hän vertaa munuaistautia palavaan taloon: jos tuli kytee nurkassa, se kannattaa sammuttaa, ennen kuin koko talo on liekeissä.
”Testi maksaa terveydenhuollolle ehkä viisi euroa, mutta antaa paljon informaatiota. Nyt meillä testataan 35 prosenttia, kun luvun pitäisi olla sata prosenttia. Melkein toivoisin, että seulonnat muutettaisiin lakisääteisiksi.”
Useita tehokkaita lääkkeitä
Vielä 11 vuotta sitten munuaistaudin hoidossa tunnettiin vain yksi lääkeryhmä, ACE-estäjät ja angiotensiinin reseptorisalpaajat. Ne blokkaavat verisuonissa, sydämessä ja munuaisissa toimivan, verenpaineesta huolehtivan reniini–angiotensiini–aldosteronijärjestelmän (RAAS).
”17. syyskuuta 2015 Euroopan diabetestutkimusseuran EASD:n vuosittaisessa kongressissa Tukholmassa kaikki muuttui”, Groop sanoo.
Tutkijat esittelivät kongressissa tuloksia tyypin 2 diabeteksen hoidossa käytetyn SGLT2-estäjä empagliflotsiinin vaikutuksista: lääkkeen todettiin paitsi laskevan verensokeria, myös vähentävän merkittävästi sydän- ja verisuonitautikuolemia sekä munuaistautia.
Läpimurto muutti perustavanlaatuisesti kakkostyypin diabeteksen kansainvälisiä hoitosuosituksia. Verensokerin alentamisen lisäksi hoidossa alettiin painottaa sydämen ja munuaisten suojaamista.
”Yhtäkkiä meillä oli diabeteslääke, joka vähensi sydän- ja vesisuonisairauksien sekä munuaistaudin riskiä, kaikkia yhtä aikaa.”
Uuden lääkeryhmän vallankumouksellinen merkitys olikin Groopin mukaan siinä, että se sai kardiologit, nefrologit, endokrinologit ja diabetologit tekemään yhteistyötä.
Tämän jälkeen markkinoille on tullut muitakin tehokkaita lääkkeitä. Yksi näistä on non-steroidaalinen mineralokortikoidi–reseptorisalpaaja (nsMRA) finerenoni ja toinen diabetes- ja laihdutuslääkkeenä käytetty GLP-1 reseptoriantagonisti semaglutidi.
”Nyt meillä siis on toimivat hoitokeinot. Vielä pitäisi löytää ne potilaat ja hoitaa heidät. Tämä on se syy, miksi kuljen ympäri maailmaa. Lääkärit eivät vieläkään tiedä asiasta tarpeeksi, muut ihmiset vielä vähemmän. Moni ajattelee, että jos ei ole oireita, ei ole ongelmiakaan.”
Suuria harppauksia tutkimuksessa
Groop näyttää kännykästään kuvaa, jonka hän otti bussipysäkillä Australiassa. Värikkäässä julisteessa komeilee teksti: A simple piss take could save your life (tavallinen pissanäyte voi pelastaa henkesi).
”Tämmöistä kampanjointia pitäisi saada Suomeenkin!”
Vaikka diabeteksen muodot eivät ole keskenään samanlaisia, sairauden yleistyminen liittyy ennen muuta länsimaisiin elintapoihin, ylipainoon ja vähäiseen liikuntaan.
Onneksi myös lääkekehityksessä ja tutkimuksessa on otettu suuria harppauksia. Mitä enemmän sairauksien syntymekanismeista tiedetään, sen tarkoituksenmukaisempaa hoitoa potilaille voidaan räätälöidä.
Kokenut lääkäri näkee myös tilanteessa piilevän riskin: kaikki eivät ole valmiita muuttamaan elintapojaan, koska oireet saadaan kuriin lääkityksellä. On siis mahdollista syödä yhtä epäterveellisesti ja liikkua yhtä vähän kuin ennenkin.
”Ylipainon hoitamiseen tarkoitettujen lääkkeiden mikroannostus näyttää houkuttelevan myös niitä, joille hinta ei ole ongelma”, Groop toteaa.
”Kun ollaan menossa rantalomalle ja halutaan saada kaksi kiloa pois, otetaan Ozempicia. Samaan aikaan monilla niistä ihmisistä, joille ylipaino aiheuttaa todellisen hengenvaaran, ei ole varaa lääkkeisiin. Tämä on maailmalla aika suuri ongelma. Toinen haittavaikutus liittyy siihen, jos paino sahaa jatkuvasti ylös ja alas. Osa menetetystä painosta on väistämättä lihasta ja luuta, ja niiden häviämisestä seuraa uusia haittoja.”
Huoli tulevista tutkijoista
Viime keväänä lääkäriseura Duodecim myönsi Per-Henrik Groopille Matti Äyräpään palkinnon, jota pidetään arvostetuimpana lääketieteellisen tutkimuksen huomionosoituksena Suomessa.
Groopin vuonna aloittama 1997 FinnDiane-tutkimusprojekti on selvittänyt geeniperimän ja ympäristötekijöiden vaikutusta diabeteksen ja sen lisäsairauksien kehittymiseen. Tutkimukseen on osallistunut noin 10 000 suomalaista, mikä tekee siitä yhden maailman suurimmista diabeteksen tutkimusaineistoista.
Vielä on selvittämättä esimerkiksi se, miksi osalle tyypin 1 diabeetikoista kehittyy munuaistaudin kaltaisia liitännäissairauksia.
FinnDiane-tutkimuksen alussa tutkijat tarkastelivat yksittäisiä emäsparimuutoksia pienessä populaatiossa. Nyt olisi jo mahdollista analysoida aineistosta koko genomi, noin 3 miljardia emäsparia, mikä todennäköisesti auttaisi avoinna olevien kysymysten ratkaisemisessa. 10 000 potilaan genomin sekvensointi kuitenkin edellyttäisi seitsennumeroista tukisummaa.
Kilpailu on koventunut, ja yhä harvempi tekee tämäntyyppistä tutkimustyötä.
Rahoitusta kannattaakin Groopin mukaan hakea useammasta lähteestä: kansainvälisesti, EU-tasolla ja kansallisesti. Lisäksi tutkimuksen luonteeseen kuuluu, että vaikka yhteen kysymykseen löytyisi vastaus, eteen ehtii tutkimusta tehtäessä tulla monta uutta kysymystä. Tuen tarve ei siis pääty, vaikka yksittäinen tutkimushanke päättyisikin.
Nuorena tutkijana Groop oli ylpeä päästyään osaksi tutkijayhteisöä, jota hän kutsuu fantastiseksi. Nyt 50 tutkijan FinnDiane-ryhmää vetävät Groopin entiset oppilaat, hän itse on mukana vanhemman neuvonantajan roolissa.
”Suomalaiset diabetes-tutkijat ovat olleet todella paljon ja ilmiömäisellä tavalla esillä. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että käyrä ei mene ylöspäin. Kilpailu on koventunut, ja yhä harvempi tekee tämäntyyppistä tutkimustyötä. Kun vanhat konkarit lopettavat, ei tule uusia. Siitä olen huolissani.”