Sini Heinosen tutkimusryhmä etsii avaimia hyvään laihtumiseen

Sini Heinonen on sisätauteihin erikoistuva lääkäri ja lihavuustutkija. Hänen tutkimusryhmänsä tutkii laboratoriossaan, mitä ovat ne molekyylit ja mekanismit, jotka välittävät lihavuusleikkauksen suotuisia vaikutuksia rasvakudokseen.

Lihavuudessa rasvakudoksen toiminta heikentyy, mikä aiheuttaa kehon aineenvaihdunnan ongelmia ja estää hyvän laihtumisen.

– Lihavuusleikkaus on tehokas metabolinen parantaja ja tuottaa pysyvän laihtumistuloksen. Se tehostaa rasvakudoksen energiamoottoreiden eli mitokondrioiden toimintaa ja vaikuttaa lihavuuden kanssa elävän rasvakudoksessa havaittavaan tulehdukseen, Helsingin yliopistossa ja HUSissa työskentelevä Heinonen kertoo.

Heinosen tutkimusta vievät eteenpäin lihavuusleikkauksessa olleet noin 120 tutkimuspotilasta. Heiltä ennen ja jälkeen leikkauksen saadut rasvakudosnäytteet ovat arvokas tutkimusaineisto.

– Lihavuusleikkaus on ikään kuin malli siitä, mitä hyvään laihtumiseen tarvitaan. Me selvitämme, millaisia signaaleja näiden tutkimuspotilaiden vereen on kertynyt. Etsimme siis veren molekyylejä, joiden tasot ovat muuttuneet lihavuusleikkauksen myötä. Ne voivat olla suolistohormoneja, sappihappoja tai peräisin esimerkiksi suoliston mikrobistosta, Heinonen selittää.

Tehokas apu tyypin 2 diabetekseen

Suolistohormonit yhdistetään tavallisesti laihtumiseen ja laihdutuslääkkeisiin, mutta mitä tekemistä sappihapoilla on asian kanssa?

– Nekin ovat vähän kuin hormoneja. Niitä tarvitaan rasvojen pilkkomiseen ja imeytymiseen suolessa. Nykyisin tiedetään, että sappihapot vaikuttavat myös kudosten aineenvaihduntaan ja prekliinisissä malleissa aivojen kylläisyyskeskuksiin. Niitä erittyy suoleen aterian jälkeen suolistohormonien tavoin, ja ne välittävät hiirillä syömisen lopettamista tukevaa kylläisyyssignaalia, Heinonen kuvaa.

Lihavuusleikkauksen myötä suoliston toiminta muuttuu: leikattujen veressä havaitaan heti leikkauksen jälkeen kylläisyydentunteeseen vaikuttava suolistohormonien ja sappihappojen piikki.

Insuliiniresistenssi alkaa hellittää otettaan jo ensimmäisellä viikolla leikkauksen jälkeen. Kehon herkkyys insuliinille siis kohenee, ja tyypin 2 diabetes voi leikkauksen ja elintapamuutosten myötä mennä remissioon. Myös leikatun kolesteroli- ja verenpainearvot kääntyvät hyvään suuntaan.

Mitä on hyvä laihtuminen?

Lihavuusleikatun paino voi pudota jopa 30-60 prosenttia. Leikkauksen vaikutus on kuitenkin hyvin yksilöllinen, kaikki eivät ala laihtua odotetusti tai eivät yllä hyvään laihtumiseen. Miksi leikkaus on toisille hyvin tehokas apu, mutta ei kaikille?

– Siinä millaisen muutoksen suolistohormonien ja sappihappojen eritykseen sekä suoliston mikrobiflooraan kirurgia aiheuttaa on suuria eroja. Veressä syömisen jälkeen havaitut hyvin korkeat kylläisyyshormonipitoisuudet tuottavat enemmän laihtumista. Vielä emme tiedä, miksi esimerkiksi suolistohormonivasteessa on isoja yksilöllisiä eroja, Heinonen sanoo.

Hän kertoo dieetillä laihtumisen johtavan lihavuusleikkaukseen nähden päinvastaiseen tilaan: nälkähormonin määrä veressä nousee ja kylläisyyttä säätelevien hormonien laskee. Siksi laihtumistuloksen ylläpitäminen on vaikeaa.

– Dieetteihin perustuva laihdutus näyttää myös vähentävän rasvakudoksen mitokondrioiden aktiivisuutta ja heikentävän aineenvaihduntaa. Siksi paino pyrkiikin pian dieetin jälkeen kohoamaan eli sillä on vaikea saavuttaa hyvää laihtumista.

Hyvällä laihtumisella Heinonen tarkoittaa yksilökohtaisesti riittävää ja pysyvää painonpudotusta sekä aineenvaihdunnassa tapahtuneiden positiivisten muutosten säilymistä.

Uusimmat lihavuuslääkkeet alkavat Heinosen mukaan lähennellä lihavuuskirurgian vaikutuksia. Lääkkeitä täytyy kuitenkin käyttää loppuelämä, jotta niiden hormonaalinen vaikutus säilyy.

– Kaikkia lihavuusleikkauksesta todennäköisesti hyötyviä ei ole mahdollista leikata. Mutta lihavuusleikkauksista oppiminen tukee lääkekehitystä. Toivon tutkimusryhmäni löytävän uusia lääkekehitystä hyödyttäviä molekyylejä ja signalointireittejä kudoksessa, jotta tulevaisuuden uudet lääkehoidot tarjoaisivat leikkauksen kaltaisen avun sitä tarvitseville.

Kahvilan kautta tutkijaksi

Heinonen päätyi lihavuustutkimuksen pariin jo aloitellessaan lääketieteen opintojaan vuonna 2008. Tutkijaksi hänet houkutteli Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksikön silloinen professori Aila Rissanen.

– Sinä olet hyvä tyyppi, tule meille töihin, sattumalta kohtaamani Rissanen kannusti, ja näin minusta tuli professori Kirsi Pietiläisen väitöskirjaopiskelija lihavuustutkimusyksikköön.

– Tapaamispaikallamme ei ollut mitään tekemistä tutkimusalamme kanssa, kohtasimme kesätyöpaikassani kahvilassa, jossa olin perkaamassa kukkapenkkiä, Heinonen nauraa.

Heinonen valmistui lääkäriksi 2014 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 2017 tutkimusaiheesta, jonka parissa hän työskentelee edelleen.

Jos Heinosen päätyminen tutkijaksi oli puhdasta sattumaa, ei hänen polkunsa lääkäriksikään ole aivan tavanomainen.

– Olin ennen lääketieteen opintojani ammattitanssija Suomen Kansallisbaletissa ja vuoden tanssimassa Euroopassa. Tanssimisen ohella opiskelin Aalto yliopistossa matemaattisia aineita, ja minusta olisi voinut tulla myös kemisti tai fyysikko. Halusin kuitenkin toteuttaa haaveeni lääkärin ammatista.

Heinonen on tällä hetkellä puolimatkassa kohti erikoistumista sisätautilääkäriksi. Vuoden 2026 hän keskittyy täysipainoisesti tutkimustyöhön, mutta palaa vuonna 2027 lääkäriksi HUSin sisätautien klinikalle.

– Toivon, että onnistun jakamaan työpäiväni noin puoliksi tutkimuksen teon ja erikoistumiseen tähtäävän lääkärintyön kesken. Potilastyössä esiin nousevat kysymykset ovat tutkimuksen suuntaamisen kannalta arvokkaita. Ja klinikalla näen konkreettisesti, kuinka tutkimustyön tulokset auttavat potilaiden hoidossa.

Heinonen sai Diabetestutkimussäätiön 120 000 euron suurapurahan vuonna 2025.

– Apurahalla on suuri merkitys tutkimusryhmälleni, jossa työskentelee muun muassa seitsemän väitöskirjatutkijaa. Rahoituksen epävarmuus ja pätkätyösuhteet ovat tutkijan työn varjopuolia. Pitkäkestoinen apuraha mahdollistaa sen, että voimme keskittyä tuottamaan jotain uutta ja arvokasta eli sitä, mitä apurahahakemuksessani kuvasin, Heinonen sanoo.