Solubiologi Sanna Lehtonen tutkii parantaakseen diabeettisen munuaistaudin hoitoa

Sanna Lehtonen johtaa Helsingin yliopistossa kymmenen hengen tutkimusryhmää, jonka tavoitteena on löytää uusia lääkeaineita diabeteksen ja diabeettisen munuaistaudin hoitoon.

Translationaalisen metabolian professoriksi Lehtonen nimitettiin helmikuussa 2018. Maallikolle käsittämätön titteli muuttuu ymmärrettäväksi, kun aina iloisesti jutteleva Lehtonen alkaa kertoa ryhmänsä tutkimustyöstä.

– Haemme vastauksia siihen, miten diabeettinen munuaistauti syntyy. Translationaalinen tarkoittaa sitä, että tekemämme perustutkimuksen tuloksia voidaan toivottavasti tulevaisuudessa hyödyntää kliinisesti potilaiden lääkehoidossa ja parantaa näin hoitoa.

Lehtosen tutkimusryhmää kiinnostavat solu- ja molekyylitason muutokset munuaisissa sekä se, miten diabetes vaikuttaa solun valkuaisaineiden toimintaan. Lisäksi ryhmä etsii keinoja, joilla näiden valkuaisaineiden toimintaan voitaisiin vaikuttaa.

Ryhmän tutkimustyön painopiste on tyypin 2 diabeteksessa. Diabeettinen munuaistauti kehittyy noin joka kolmannelle tyypin 2 diabeetikolle. Se on vakava diabeteksen lisäsairaus, joka voi johtaa dialyysiin ja munuaisensiirtoon.

Tutkijanura versoi ohranjyvästä

Jyväskylässä solubiologiaa opiskellut Lehtonen teki 1990-luvun alkupuolella valmistuneen pro gradu -tutkielmansa itävän ohranjyvän aineenvaihdunnasta. Sen johdosta hänellä on ansioluettelossaan diabetestutkijoiden keskuudessa kenties ainutlaatuinen saavutus.

– Sain aivan ensimmäisen apurahani OLVI-säätiöltä, mistä olen edelleen hyvin ylpeä, Lehtonen myhäilee.

Lupaava kasvitutkija haikaili kuitenkin ihmistutkimuksen pariin pääkaupunkiseudulle, ja hakeutui tutkimusryhmään, jossa selvitettiin munuaisen kehitysbiologiaa.

– Sille tielle sitten jäin, enkä ole koskaan haaveillutkaan mistään muusta kuin tutkimustyön tekemisestä.

Lehtosen urakehitys solubiologian opiskelijasta professoriksi voi näyttää hyvin suunnitellulta. Mutta sitä se ei hänen mukaansa suinkaan ole.

– Aloin opiskella biologiaa puhtaasti oman kiinnostukseni perusteella, mitään pitkän tähtäimen tavoitetta en itselleni tuolloin asettanut.

Professoripolulle Lehtosen johdattivat ahkeruus ja päämäärätietoinen työskentely. Innostus ja halu tarttua uusiin asioihin ja isoihin haasteisiin ovat vieneet häntä eteenpäin.

– Laitan aina kaiken peliin asettamieni tavoitteiden saavuttamiseksi. Usein se tarkoittaa kovaa työn tekoa myös vapaa-ajalla. Voi sanoa, että mottoni on työvoittojen ottaminen.

Tutkimusryhmän johtajan tehtävät ja professorin opetusvelvollisuus sopivat Lehtoselle paremmin kuin hyvin; hän sanoo nauttivansa työskentelystä opiskelijoiden kanssa.

Opiskelijatkin voinevat iloita professorinsa vuorovaikutustaidoista: kun Lehtonen astuu linja-autoon, hän valitsee usein paikan jutteluhaluiselta vaikuttavan kanssakulkijan vierestä. Älypuhelinta Lehtonen ei ota esille, eikä voisikaan – hänen kännykässään on älyä vain soittelun ja tekstiviestittelyn verran.

Vapaaehtoistyö on kiitollisuuden osoitus tukijoille

Lehtonen on saanut Diabetestutkimussäätiön apurahan kaksi kertaa, vuosina 2007 ja 2014.

– Molemmilla apurahoilla on ollut iso merkitys tutkimustyölleni. Vuoden 2007 apuraha mahdollisti ensimmäisen väitöskirjatutkijan palkkaamisen tutkimusryhmääni, ja kumpikin apurahoista on edistänyt edelleen jatkuvaa lääkekehitystutkimustani, Lehtonen kiittää apurahojen roolia tutkimuksen jatkuvuuden mahdollistajana.

Vuona 2015 Lehtonen kutsuttiin Diabetestutkimussäätiön tieteelliseen valiokuntaan. Viisijäseninen valiokunta arvioi kaikki säätiön saamat apurahahakemukset, ja tekee ehdotuksen myönnettävistä apurahoista säätiön hallitukselle.

Valiokunnan jäsenyys on kolmivuotinen palkaton luottamustoimi, ja jäsenet eivät voi saada säätiön apurahaa. Lehtonen toimi viimeisenä jäsenyysvuotenaan valiokunnan puheenjohtajana.

– Tekemällä vapaaehtoistyötä Diabetestutkimussäätiössä saatoin osoittaa kiitollisuutta ja kunnioitusta apurahat mahdollistaneita lahjoittajia ja säätiötä kohtaan. Hakemusten arviointi on työlästä, mutta tarjoaa samalla näköalapaikan siihen, kuinka valtavan hyvää diabetestutkimusta Suomessa tehdään.

Asialleen omistautunut ja kärsivällinen pärjää

Lehtosella on kokemusta myös ulkomailla työskentelystä. Väiteltyään tohtoriksi 2000-luvun alussa, hän lähti tutkijaksi San Diegon yliopistoon Yhdysvaltoihin.

– Tutkin jo Yhdysvaltain vuosinani munuaisen suodatustoimintaa. Tuolloin tekemäni havainnot johdattivat minut tutkimusaiheeni pariin eli selvittämään, miksi SHIP2-molekyyli johtaa insuliiniresistenssiin eli solujen kyvyttömyyteen vastata insuliiniin ja aiheuttaa munuaisissa solukuolemia. Nykyisin ryhmäni tutkimus on laajentunut myös lihassoluihin ja SHIP2:n merkitykseen niiden insuliiniresistenssissä.

Tutkimustyön kansainvälisyys on Lehtosen mukaan lisääntynyt olennaisesti hänen yli neljännesvuosisadan kestäneen tutkijan uransa aikana. Verkostojen laajeneminen on positiivinen asia, mutta kaikki muutos ei ole ollut hyväksi.

– Kilpailu tutkimusrahoituksesta on kiristynyt, ja rahoituksen hakemiseen menee nykyisin valtavan paljon aikaa. Lupaavat nuoret eivät välttämättä uskalla heittäytyä tutkijan epävarmalle uralle.

Lehtonen sanoo nuorten tutkijoiden tilanteen kiristyneen myös sen vuoksi, että tieteellisiin julkaisuihin kohdistuvat vaatimukset ovat koventuneet. Väitöskirjan tekeminen vaatii huomattavasti enemmän aikaa kuin aiemmin.

– Mutta toisaalta niistä, jotka ovat puurtaneet väitöskirjan valmiiksi, tulee yleensä tosi hyviä tutkijoita. Tässä ammatissa on tarpeen olla paitsi asialleen omistautunut, myös pitkäjänteinen ja kärsivällinen, Lehtonen sanoo, ja kertoo samalla nauttivansa siitä, että tutkijan työssä yksikään päivä ei ole samanlainen.

Lisätietoja:

• Sanna Lehtosen ja tutkimusryhmän tutkimusaiheen lyhyt videoesittely, toukokuu 2018
• Helsingin yliopiston tiedote 17.10.2018: Diabeteksen peruslääkkeestä voi olla moneksi – tutkijat löysivät kiinnostavan vaikutusmekanismin
• Helsingin yliopiston uutinen 3.5.2018: Professori Sanna Lehtonen – Kuinka diabeettinen munuaistauti syntyy?