Tutkija ei voi tyytyä vain tiedon tuottamiseen

Diabetestutkimussäätiön 100 000 euron suurapurahan vuonna 2013 saanut professori Timo Ylikomi ja hänen tutkimusryhmänsä kehittävät ihmissolupohjaista rasvasolumallia. Mallia voidaan soveltaa tyypin 2 diabeteksen sekä liikalihavuuden tutkimuksessa ja hoidossa.

– Malli tarjoaa mahdollisuuden tutkia ihmisen rasvasolujen syntyä, erilaistumista, rasvan keräämistä ja sokeriaineenvaihduntaa. Suoraan ihmiseen verrattavissa oleva solumalli mahdollistaa myös lääkeaineiden tehokkuuden ja turvallisuuden varmistamisen eläinsolumallia paremmin, Ylikomi kuvailee.

– Diabetestutkimussäätiön tuki tuli tärkeään kohtaan. Sen myötä olemme voineet syventää yhteistyötämme muiden tutkimusryhmien kanssa. Apuraha avasi meille myös reittejä lisärahoituksen hakemiseen. Rahoitusmahdollisuudet paranevat, kun meillä on esittää todellista tekemistä ja tuloksia pelkkien ideoiden sijaan.

Apurahalla maksetaan muun muassa tutkimusryhmässä työskentelevän väitöskirjatutkijan palkka.

Tavoitteena yhteiskunnallinen hyvä

Tutkimustyön yhteiskunnallista merkitystä korostava Ylikomi on huolissaan tutkimuksen päämääristä.

– Tarve yhteiskunnallisen hyödyn tuottamiseen pitäisi ottaa huomioon jo tutkimuksen suunnitteluvaiheessa, sen tulee olla tutkimuksen lähtökohta. On väärä luulo, että tiedon tuottaminen, kuten julkaisujen ja väitöskirjojen valmistuminen, johtaisi itsessään innovaatioihin.

Iso osa tutkijan työajasta kuluu tutkimusrahoituksen hakemiseen, mutta Ylikomi ei pidä sitä pelkästään haittana.

– Rahoitushakemusten laatiminen pakottaa fokusoimaan, pohtimaan sitä mitä voi ja haluaa tehdä.

Epäonnistuminen viitoitti uuden suunnan

Omaa tutkimusryhmää luotsaava Ylikomi sanoo tutkijoiden työskentelevän innovatiivisuutensa ja luovuutensa äärirajoilla.

– Tutkimustyössä voidaan edetä ainoastaan siihen asti mihin tutkijan oma tai tutkimusryhmän ja tutkijaverkoston innovatiivisuus parhaimmillaan riittävät. Se on iso haaste.

Ylikomin oma tutkijan polku alkoi Tampereen yliopistossa lääketieteen opinnoissa 1970-luvun lopulla. Lääketieteen tohtoriksi hän väitteli kymmenisen vuotta myöhemmin.

– Väitöskirjani aihe liittyi keltarauhashormoniin. Hormonitutkimus vei minut Ranskaan, jossa työskentelin vierailevana tutkijana useita eri kertoja 80- ja 90-luvuilla.

Nuoren tutkijan kansalaisopiston pikakurssilla hankkima auttava ranskan taito hioutui yhteistyöprojektissa ranskalaistutkijoiden kanssa sujuvaksi kielitaidoksi, mutta tutkimusprojektille kävi huonommin.

– Projekti Ranskassa onnistui, mutta saman tutkimusryhmän kanssa Tampereelta käsin aloittamani jatkoprojekti epäonnistui täysin. Monen vuoden työn valuminen hukkaan oli tiukka paikka. Se pakotti minut miettimään, onko tutkimus ylipäänsä oma juttuni, ja mihin suuntaan lähden.

Epäonnisen hankkeen tavoitteena oli tutkia keltarauhashormonin vaikutusta muuntogeenisillä hiirillä.

– Hiirimallin ajautuminen umpikujaan oli iso sysäys siihen, mitä olen tehnyt kohta 15 vuotta. Oivalsin, että hiirimalli ei välttämättä toimi, kun halutaan selvittää mitä tapahtuu nimenomaan ihmisen kudoksissa ja soluissa, pitkällä kaarella hormonitutkijasta diabetestutkijaksi päätynyt Ylikomi summaa.

Koe-eläintutkimukset väistyvät

Ylikomi työskentelee Tampereen yliopiston lääketieteen yksikössä toimivassa FICAMissa. Se on asiantuntijakeskus, joka kehittää vaihtoehtoisia menetelmiä eläinkokeille; ihmissolupohjaisia malleja, jotka mallintavat ihmisen kudoksen normaaleja toimintoja mahdollisimman hyvin.

– Esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen biologiaa ja vaikutuksia tutkitaan yleisesti eläinkokeilla. Hiirimallien avulla saadaan selville, mikä olisi sairauden syntymisen reitti, jos ihminen olisi hiiri. On kuitenkin kyseenalaista kuinka hyvin eläinbiologia mallintaa ihmisbiologiaa.

– En silti halua sanoa, että meidän nykyinen mallimme olisi merkittävästi parempi kuin diabetestutkimuksen perinteinen hiirimalli. Sen mahdollinen osoittaminen ja lisäkehittäminen vaatii vielä paljon nöyryyttä ja yhteistyötä peruslääketieteellistä tutkimusta tekevien tahojen kanssa, Ylikomi alleviivaa.

Luottamus eläinkokeilla saatuihin tuloksiin on Ylikomin mukaan hiipumassa niin viranomaisten keskuudessa kuin lääketeollisuudessakin. Se on osoitettavissa oleva tosiasia. Moni tieteen tekemiseen liittyvä ajatusmalli voi sen sijaan vaihtua matkan edetessä.

– Tiede velloo ja muuttuu koko ajan niin kuin valtameri, kokenut tutkija muistuttaa.