Tutkimuksen tekijä ja tukija tuntee säätiörahoituksen tärkeyden

– Meillä on Leifin kanssa melko iso ikäero, ja kun hän lähti opiskelemaan lääketiedettä Sveitsiin vuonna 1965, olin minä vielä pikkupoika. Mutta ammatinvalintani oli selvä – minustakin tulisi lääkäri, vastikään 70 vuotta täyttänyt Helsingin yliopiston nefrologian ja sisätautiopin professori emeritus Per-Henrik Groop kertoo.

Tyypin 2 diabeteksen tutkijana elämäntyönsä tehnyt Leif Groop työskenteli 1970-luvun lopulla lääkärinä Närpiön terveysasemalla ja pikkuveli Per-Henrik pääsi opiskelujensa ohella työskentelemään veljensä ohjauksessa. Ensiksi lääkintävahtimestarina, jonka toimenkuvaan kuului myös tutustuminen diabetestutkimukseen.

– Sain veljeltäni tehtäväksi kahlata potilastietoarkistoa ja selvittää, löytyykö erään suuren perheen jäsenten virtsakokeista tietoa sokereista.

Kyseisessä perhekunnassa esiintyi renaalista glukosuriaa, mikä tarkoittaa, että virtsaan erittyi sokeria, vaikka verensokeri oli normaali.

– Tuolloin Närpiössä minulla ei tietenkään vielä ollut hajuakaan siitä, että loisin uran diabeteksen ja diabetestutkimuksen parissa. Saati, että perustaisin oman tutkimusryhmän ja päätyisin professoriksi, Per-Henrik Groop toteaa.

Keskiössä diabeteksen munuaistauti

Groop valmistui lääkäriksi vuonna 1982 ja ryhtyi työskentelemään Helsingin yliopistollisen keskussairaalan niin kutsulla ”ruotsalaisella klinikalla” eli IV sisätautien klinikalla. Keskellä Helsinkiä Unioninkadulla toimineella klinikalla oli erikoistuttu munuaistaudin hoitoon, mistä tuli myös Groopin kutsumus.

– Klinikalla kohtaamieni potilaiden tilanne oli minulle järkytys. Se vaikutti uravalintaani.

Groop väitteli lääketieteen tohtoriksi vuonna 1989, minkä jälkeen hän suuntasin pariksi vuodeksi Lontooseen perehtymään tyypin 1 diabetekseen liittyvän munuaistaudin syihin.

– Siellä vaikuttanut professori Giancarlo Viberti oli vuonna 1982 julkaissut Lancet-lehdessä artikkelin uudesta menetelmästä eli virtsan mikroalbuminurian tutkimisesta. Lontoossa sain mahdollisuuden perehtyä tähän menetelmään laajassa potilasaineistossa.

Edelleen jatkuvan mittavan FinnDiane-tutkimushankkeen Groop käynnisti jo vuonna 1997. FinnDiane on maailman laajin tyypin 1 diabeteksen lisäsairauksiin pureutuva seurantatutkimus. Siinä selvitetään perinnöllisten tekijöiden sekä ympäristön roolia diabeteksen komplikaatioiden synnyssä. Yksi tutkimuksen erityisistä painopisteistä on diabeteksen munuaistauti.

– Olen valtavan ylpeä FinnDianessa tähän mennessä saavutetuista tuloksista. Tutkimustietoon perustuen tiedämme nyt esimerkiksi, että vaikka kolmannes tyypin 1 diabetesta sairastavista saa diabeteksen munuaistaudin, voidaan sen etenemistä hidastaa merkittävästi ajoissa aloitetulla hoidolla.

Syntymäpäivämuistamiset tutkimuksen tueksi

Paitsi tutkimuksen tekijä, Per-Henrik Groop on myös sen tukija. Täyttäessään tasavuosikymmeniä hän on esittänyt onnittelijoilleen toiveen, että nämä muistaisivat Diabetestutkimussäätiötä rahalahjoituksella.

– Kannustan lämpimästi muitakin toimimaan samoin. Kun vuosia on kertynyt riittävästi, ei kenties enää itse tarvitse mitään lisää. Mutta jos lähipiiri haluaa kuitenkin muistaa merkkipäivän viettäjää, on lahjoitusten osoittaminen hänen toivomaansa hyvään tarkoitukseen hieno ratkaisu.

Groop tietää, että merkittävä, tuloksellinen ja vaikuttava tutkimustyö maksaa miljoonia. Esimerkiksi FinnDiane-tutkimusryhmän vuosikulut ovat noin 2,5 miljoonaa euroa. Ryhmässä työskentelee noin 50 tutkijaa, mutta vain osa päätoimisesti.

FinnDianen puitteissa on tehty täydellinen terveystutkimus yli viidennekselle tyypin 1 diabetesta sairastavista Suomessa eli noin 10 000 hengelle. Heistä kuuden sadan henkilön genomi on tutkimuksessa sekvensoitu. Yksinkertaistettuna tämä tarkoittaa perimän perusteellista selvittämistä.

– Genomin sekvensoinnin avulla saimme syvällisen ymmärryksen tutkimuspotilaidemme terveyteen vaikuttavista tekijöistä. Mutta tällä on hintansa, näiden kuuden sadan tutkimuspotilaan kohdalla se oli yhteensä miljoona euroa, Groop selvittää.

Hän haluaa esimerkillään konkretisoida, kuinka kallista korkealuokkaisen tutkimuksen tekeminen on. Rahaa ei tarvita pelkästään tutkimusmenetelmiin, myös osaavat ihmiset ja tilat maksavat.

– Kaikkien tutkijoiden ja etenkin nuorten työn rahoitus on jatkuvasti katkolla, mikä aiheuttaa unettomia öitä myös senioritutkijalle, Groop kertoo ja sanoo lääketieteen tutkimusta rahoittavien säätiöiden olevan korvaamattoman tärkeitä tutkimuksen mahdollistajia tutkijoiden kaikissa uravaiheissa.

Näköalapaikalla vapaaehtoistyössäkin

Per-Henrik Groop on toiminut Diabetestutkimussäätiön vapaaehtoistehtävissä muun muassa hallituksemme jäsenenä.

– Luottamustoimet Diabetestutkimussäätiössä ovat olleet minulle näköalapaikka suomalaiseen diabetestutkimukseen. Osallistumalla apurahamyöntöjä koskevaan päätöksentekoon olen saanut ainutlaatuisen mahdollisuuden seurata, kuinka laajalla rintamalla innovatiivista diabetestutkimusta täällä tehdään, Groop toteaa.

Diabetestutkimussäätiö ei maksa palkkaa, eikä myönnä apurahoja toimielintensä jäsenille. Kun tutkija tekee vapaaehtoistyötä säätiössä, hän ei voi sinä aikana hakea apurahaamme tai päättää oman tutkimusryhmänsä jäsenille myönnettävistä apurahoista.

Groop tietää, että Diabetestutkimussäätiö ohjaa saamansa lahjoitukset lyhentämättöminä diabetestutkimuksen tukemiseen. Diabetestutkimussäätiön hallinnoimana alkuperäiset lahjoitussummat voivat myös karttua.

– Arvostan suuresti sitä, että säätiön varainsijoitusvaliokunnalla on taito sijoittaa lahjoitusvaroja tuottavasti ja turvallisesti. Sitä kautta pienemmätkin rahalahjoitukset saadaan kasvamaan ja mahdollistamaan apurahat tutkijoille.

Per-Henrk Groop sai Matti Äyräpään palkinnon vuonna 2026. Lämpimät onnittelumme! Katso Duodecimin palkitsemisartikkeli tästä(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).