Siirry sisältöön

Hae apurahaa

Diabetestutkimus tarvitsee tekijöitä. Kiitos, että olet suuntautunut tutkimukseen! Haluamme olla tukemassa sinua tutkijanurasi kaikissa vaiheissa. Myönnämme apurahoja niin väitöskirjantekijöille kuin varttuneille tutkijoille, kannustamme myös post doc -tutkijoita hakemaan apurahojamme.

Julkaisemme kaikkien apurahamme saaneiden nimet, myönnetyt summat sekä tutkimusaiheet näillä verkkosivuillamme sekä vuosikertomuksessamme. Nämä tiedot siirtyvät myös tiedejatutkimus-verkkopalveluun.

Vuoden 2026 apurahat

Jaamme vuonna 2026 apurahoina yhteensä 700 000 euroa:

Täyttäessämme 50 vuotta vuonna 2026 myönnämme lisäksi juhlavuoden suurapurahan: yhden kaksivuotisen hankeapurahan (50 000 e/vuosi) tutkimusryhmän perustajalle. Hakijalta edellytämme vähintään tohtorin tutkintoa.

Apurahajärjestelmämme kautta haetaan vuonna 2026 myös Kyllikki ja Uolevi Lehikoisen säätiön apurahoja diabetestutkimukseen. Apurahasumma on yhteensä 55 000 euroa, ja se kohdennetaan etupäässä nuorille tutkijoille väitöskirjatyöhön.

Yksi- ja kaksivuotiset hankeapurahat

Yksi- ja kaksivuotinen hankeapuraha voidaan maksaa kokonaisuudessaan yliopiston tai tutkimuslaitoksen tutkimustilille, mutta hankeapurahaan mahdollisesti sisältyvät henkilökohtaiset apurahat voidaan maksaa myös suoraan tutkijoille.

Maksamme apurahansaajan yliopiston / laitoksen hallintokustannuksia (overhead) enintään 10 prosenttia. Päätös yleiskustannusten (overheadin) suuruudesta on mainittava apurahahakemuksessa.

Henkilökohtaiset apurahat (työskentelyapurahat)

Henkilökohtaista apurahaa voi hakea 1-6 kk:n työskentelyyn. Mikäli henkilökohtaista apurahaa haetaan vähintään neljän kuukauden työskentelyä varten, on tutkija velvollinen ottamaan Mela-vakuutuksen. Lisätietoja löydät Melan sivuilta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun).

Suluissa olevaa korkeampaa summaa maksetaan apurahansaajalle, jos hänelle maksetaan apurahaa yhtäjaksoisesti vähintään neljän kuukauden ajan.

Henkilökohtainen apuraha maksetaan kerralla, ja se on tarkoitettu nimenomaan työskentelykuluihin, ei muihin tutkimuskuluihin.

Henkilökohtaiset apurahat vuonna 2026 oppiarvon mukaan:

Hakuaika

Diabetestutkimussäätiön apurahoja haetaan vuosittain tammikuussa: vuoden 2026 apurahojen hakuaika oli 2.1.-31.1.2026. Apurahahakemus laaditaan sähköisessä apurahajärjestelmässämme.

Katso hakuohjeet täältä.

Käyttöselvitys

Apurahan saaneiden on tehtävä säätiölle selvitys apurahan käytöstä. Yksivuotisen apurahan selvitys on jätettävä kahden vuoden kuluessa apurahan myöntämisestä 31.12. mennessä.

Kaksivuotisen apurahan selvitys tulee jättää kolmen vuoden kuluessa apurahan myöntämisestä 31.12. mennessä.

Katso ohjeet käyttöselvityksen laatimiseen täältä.