Jarmo Kekäläisen täysosuma – merkkipäivämuistamisista suurin nimikkorahastomme
NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsia luotsaava Jarmo Kekäläinen juhli 50-vuotispäiväänsä vuoden 2016 heinäkuussa. Hän järjesti syntymäpäiviensä yhteydessä hyväntekeväisyyshuutokaupan, jonka tuotot ohjautuivat Diabetestutkimussäätiölle.
Tutkimuksessa on toivo
Vuoteen 2012 asti Diabetestutkimussäätiön hallituksessa toiminut Matti Väistö arvioi, että säätiön apurahasumman kohoaminen nykyiselle tasolleen on näkyvä osoitus siitä, kuinka yhdessä tahtoen ja toimien voidaan saada aikaan pysyvää.
Diabetestutkimussäätiön hallitustyö oli yksi mieluisimmista luottamustehtävistäni
Diabetestutkimussäätiön tulevaisuuden kannalta arvokasta oli, että säätiön hallituksen ensimmäinen puheenjohtaja Risto Pelkonen oli myös Valtion sokeritautitoimikunnan puheenjohtaja, Seppo Aho muistelee haastattelussaan,
Diabetestutkimussäätiön toimintatapa kertoo tutkimuksen arvostuksesta
Diabetestutkimussäätiö oli minulle ikkuna, jonka kautta pääsin seuraamaan eturivin tutkijoita, heidän suunnitelmiaan ja saavutuksiaan, kertoo Diabetesliiton kunniapuheenjohtaja Ammi Isokallio.
Diabetestutkimussäätiön perustajien ajatukset pätevät tänäänkin
Professori, Diabetesliiton kunniapuheenjohtaja Tero Kangas oli merkittävässä roolissa Diabetestutkimussäätiön synnyssä, ja toimi vuosia vapaaehtoisena säätiössä.
Tutkija ei voi tyytyä vain tiedon tuottamiseen
Tiede velloo ja muuttuu koko ajan niin kuin valtameri muistuttaa vastoinkäymisiäkin tutkimustyössään kohdannut professori Timo Ylikomi.